Kalajaska

Maatilojen ympäristölupa on turhaa byrokratiaa, kirjoittaa Timo Mehtälä Eduskunnasta-kolumnissaan

Suomalaisella viljelijällä on monia ilonaiheita, mutta murheista suurimmat ovat lähes kaikilla samat: kohtuuton byrokratia ja heikko kannattavuus.

Maatilojen kehitysnäkymät 2020 -tutkimuksen mukaan 70 % viljelijöistä kokee byrokratian suurimmaksi työhyvinvointia heikentäväksi tekijäksi. Yli kolmannes viljelijöistä jättää investoinnit tekemättä lupaprosessien monimutkaisuuden vuoksi, mikä on suurempi este kuin rahoituksen saaminen.

Eräs kummallisimmista säännöksistä on kotieläintiloja koskettava ympäristöluvitus, jota alettiin vaatia 2000-luvun alussa Satu Hassin (vihr.) toimiessa ympäristöministerinä. Kasvinviljelytiloilta ei edellytetä ympäristölupaa.

Miksi kyseenalaistan ympäristöluvituksen? Ensiksi: Se ei tuota ympäristön kannalta mitään lisäarvoa. Lupavaatimus koskee vain kotieläintiloja, vaikka niiden toiminta ei eroa kasvinviljelytiloista kuin lannan osalta. Ja lanta ei ole jätettä, vaan arvokasta ravinnetta, joka palautuu peltoon joka vuosi. Se on tilan sisäistä kiertoa.

Toiseksi: Maa- ja metsätalousministeriö valvoo lannan ja lannoitteiden käyttöä vuosittain hyvin tarkasti, jopa määrittäen, miten lanta on levitettävä pellolle. Silti ympäristöluvan saaneet tilat joutuvat raportoimaan ELY-keskuksen ympäristöviranomaisille, vaikka samat tiedot ovat jo maatalousviranomaisen kautta käytettävissä.

Kolmanneksi: Kunnat ovat rakennusluvalla luvittaneet rakennukset. Paloviranomainen valvoo tilojen rakennuksia, lietesäiliöitä ja muita varastoja, ja nämä samat kohteet tarkastaa myös ELY-ympäristötarkastaja. Molemmat laskuttavat tiloja erikseen, mikä on tarpeetonta ja lisää tilojen kustannuksia.

Neljänneksi: EU-jäsenyyden myötä Suomelle määritettiin pohjoisen tuen alueet, jossa eläinyksikkömäärät on rajoitettu, mitä pohjoisemmaksi mennään. Tämä rajoittaa eläinyksiköiden kokoa ja taloudellista laajentumista, eikä jättitiloja voi syntyä tukirajojen vuoksi.

Viidenneksi: Ympäristöluvitus aiheuttaa tiloille valtavat kustannukset. Lupa voi maksaa jopa 17 000 euroa, siis yhtä paljon kuin ydinvoimalan. Lupaprosessin valmistavat työt voivat maksaa 40 000 euroa. Lisäksi lupaprosessi voi kestää yli vuoden ja aiheuttaa siten ylimääräisiä kustannuksia.

Ruokaa tuottavien maatilojen ympäristölupa ja sen valvonta on kallis ja ennen kaikkea täysin tarpeettomasti viljelijöitä kuormittava. Lopputuotteena syntyvä 50–60 sivuinen lupapäätös on usein sen kirjoittajallekin epäselvä.

Tähän mennessä sääntelyn purkaminen on ollut näpertelyä. Nykyinen hallituskin pyrkii ohjelmassaan vähentämään maatalouden byrokratiaa. Tässä vaiheessa yhtään asiaa ei ole tullut vähentämiseen, mutta lisätty on kyllä reilusti mm. maatilojen biokaasulaitosten osalta.

Nyt tarvitaan todellisia tekoja, tästä olisi hyvä alkaa!

Timo Mehtälä

Keskustan kansanedustaja Haapavedeltä