Paikallisuutiset

Kylät ja korttelit -teema vie puhdoista pihoille ja perille – Asumisen historia näkyy myös taajamassa

Ylivieskan keskusta muodostuu asuinalueista, joista yksi on rakentunut Mattilantien ympärille.Marjatta Manninen muutti Ylivieskaan vuonna 1976 ja silloin keskustan alue näytti hyvin erilaiselta kuin nyt. Mattilantien vanhimpiin 70-luvun alussa rakennettuista kerrostaloista uusimpaan Manninen muutti 80-luvun puolivälissä.

– Tällä kulmalla oli silloin vain kolme kerrostaloa. Matintalo, Pekantalo ja kolmas samanlainen punainen kerrostalo, josta tuli minun kotini. Muuten alueella oli rintamamiestaloja, joissa oli kauniit puutarhat.

Alueen liikenne oli hoidettu eri tavalla ja nykyisen pyörätien paikalla oli autotie, joka on jäänyt tuolloin autokoulua käyneelle Manniselle hyvin mieleen.

– Kävimme ajotunneilla harjoittelemassa siinä ajamista, koska se oli ilmeisesti vaarallinen paikka. Nurkan takaa saattoi tulla auto yllättäen, Manninen muistelee.

Nykyisin alueella on vain kerrostaloja ja muutama rakennusyhtiöiden nimissä oleva tyhjä tontti. Manninen on viihtynyt alueella hyvin ja toteaa, että koti on parhaalla paikalla Ylivieskaa.

– Kaupat, posti ja rautatieasema ovat lähellä, eikä muihinkaan palveluihin ei ole pitkä matka.

Alueen kunnallistekniikan uusiminen parantaa asuinalueen toimivuutta.

– Vaikka kadut ovat välillä auki ja alueella on paljon pölyä, korjaukset ja muutokset tuovat kuitenkin asuinalueelle elämää, Manninen sanoo.

Manninen on kuullut asuinalueestaan käytettävän nimitystä Mattipuhto, mutta sana ei kuulu hänen sanavarastoonsa. MuseosihteeriKati Pehkonen kertoo, että sana on tuttu ja sitä käytetään paljon, mutta kaikkien käytössä sana ei ole. Kirjasta Suur-Kalajoen historia 2, puhdolle löytyy historiaa, joka selittää sen ilmentymisen edelleen myös Ylivieskassa.

– Paikallismurteiden säilyvyyttä on lisännyt vanha asumistapa. Asuttiin tiheissä taloryhmissä, jotka sijaitsivat kaukana toisistaan. Erikoismuistona entisaikaisista tiheistä asuinryhmistä on jokilaakson kansankielessä taloryhmää tarkoittava oma nimitys puhto. Sana on pelkästään keskipohjalainen. Sen levinneisyysalue ulottuu Lohtajalta ja Kannuksesta yli Kalajokilaakson Pyhäjoelle jopa Vihantiin. Itäisin puhtopitäjä on Haapajärvi. Tällaisen erikoisen kulttuurisanan olemassaolo kertoo asutuksen pitkästä iästä ja sen siitä johtuvasta omaleimaisuudesta, mitä keskipohjalaisessa kansankulttuurissa on havaittavissa niin monella alalla, Pehkonen viittaa kirjasta löytyvään tietoon.

Ylivieskan Koskipuhdon, Pyörreperän ja Katajaperän kaupunginosakirjassa Kosken kohinaa ja kiven kalketta, puhdosta sanotaan, että Koskelan perintötilaa halottaessa kantatalon ympärille syntyi vähitellen tiheä talorypäs, jota asukkaat paikallisen murteen mukaisesti sanoivat puhdoksi. Se käsitti vielä 1920-luvun alussa kuusi taloa. Erotuksena pitäjän muista puhdoista kyseistä talorypästä alettiin viimeistään 1800-luvun loppupuolella kutsua lyhyesti Koskipuhdoksi.

Myöhemmin Koskipuhto-nimi asutuksen kasvaessa laajeni vähitellen tarkoittamaan alueen koko Kankaankylän puoleista kylänosaa Suvannolta Perälään. Lopulta asemakaavan laatimisen yhteydessä 1970-luvulla Koskipuhto annettiin nimeksi vanhaa puhtoa huomattavasti laajemmalle kolmannelle kaupunginosalle.

Niemelänkylällä puhtoja on useita.Jouko Hannulan toimittamassa kirjassa Niemelänkylä: Elävä kylä Kalajokivarressa kerrotaan, että kaikki Niemelänkylän vanhimmat talot oli perustettu jokivarteen: Vähitellen asutus tiivistyi nauhamiseksi joen molemmille rannoille ilman selviä rajoja. Kantataloja halottaessa syntyi tiheitä taloryppäitä, puhtoja, kun uudet talot rakennettiin entisten pihapiiriin tai läheisyyteen. Näin muodostuivat joen etelärannalle Hakalanpuhto, Hinttapuhto, Kippolanpuhto ja Häivälänpuhto. Kauimpana kirkonkylästä on Niemelänpuhto, joka on puhdoista vanhin. Joen pohjoisrannalla on Nisulanpuhto. Siellä missä talot olivat hajallaan asutuksen loppupäässä ne muodostivat periä.