Paikallisuutiset

Ylivieskan kaupunginhallituksen uusi jäsen Eija-Liisa Pokki (vihr.) on tottunut pätkätöihin: hän on tehnyt lähes 20 vuotta teatteria, toiminut yrittäjänä ja lähihoitajana

HarrastajateatteriohjaajaEija-Liisa Pokin (vihr.) valinta Ylivieskan kaupunginhallituksen jäseneksi saattoi olla yllätys, jos ei tunne henkilön taustoja. Ylivieskaan kahdeksan vuotta sitten muuttanut nainen on syntyisin Kouvolasta, jossa hän vaikutti valtuustossa varajäsenenä sitoutumattomana vihreänä.

Hän oli myös vammaisneuvoston ja matkailulautakunnan jäsen.

– Kouvolassa ystäväpiiriini kuului vihreiden politiikassa mukana olevia ihmisiä. Ei ollut epäilystäkään, ettenkö lähtisi ehdokkaaksi, jos kysytään, Pokki kertoo.

Hän on ollut kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta jo ammattikouluajoista lähtien, jolloin hän oli mukana muun muassa oppilaskunnassa. Myös puheenjohtajuus on hänelle tuttua.

Ylivieskassa Pokki jäi kunnallisvaaleissa varasijalle, mutta nousi vuosi sitten valtuustoon valtuutetun paikkakunnalta muuton takia. Tänä syksynä toistui samantapainen kuvio, kun vihreiden kaupunginhallituspaikka vapautui Iina Matikaisen paikkakunnalta muuton takia.

Hän pohti hallitusvastuuta ja paljonko tehtävä kuormittaa. Hän kävi keskusteluja myös vihreiden valtuustoryhmässä, kunnes teki ratkaisun.

– Olen aina tykännyt ottaa haasteita vastaan, mutta aika paljon kuuntelen itseäni. Jos koen heti, että ajatus alkaa ahdistamaan, en ota tehtävää vastaan. Ennen en välttämättä osannut sanoa ei.

Luovan työn ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhdistelmä on Pokille luontevaa. On hyvä, että esimerkiksi valtuustossa on erilaisia ihmisiä, erilaisia taustoja ja ajatusmaailmoita. Se opettaa kompromissien tekoa.

Ylivieskan kaupunginhallituksen luottamustehtävä on vielä niin tuore, että Pokki ei halua tehdä poliittisia kannanottoja. Hän haluaa ensin saada paletin kuntoon.

– Paljon on opittavaa ja haastavaa totta kai. Ihmiset ovat kuitenkin ihmisiä ja tutuksi tulleita ihmisiä. Kaupunkikin alkaa olla tuttu, Pokki sanoo.

Eija-Liisa Pokki sanoo olevansa valmis ottamaan asioita selvää sekä ottamaan neuvoja vastaan. Hän haluaa työskennellä kotikaupungin parhaaksi.

– Haluan tehdä tätä paikkaa sellaiseksi, jossa on mukava asua ja olla. Täydellä sydämellä ollaan täällä.

Muuttaessaan Ylivieskaan Pokki oli kuudennelle luokalle menevän pojan yksinhuoltaja. Tämä asuu nykyään Ylivieskassa ja suorittaa siviilipalvelusta kulttuuritoimessa ja mieltää itsensä ylivieskalaiseksi, mistä äiti on iloinen.

– Ajattelen, miten hyvä pojan oli kasvaa täällä verrattuna Tampereeseen. Täällä suunnilleen luulin tietäväni, keitä hänen kaverinsa ovat ja missä hän pyörii.

– Jos saisi lapsiperheille kerrottua, että tämä on hyvä paikka kasvaa. Pieni suuri kaupunki.

Energinen nainen tekee mielellään asioita, joista on toisille iloa. Ylivieskassa hän on perustanut Facebookin Roskalava-ryhmän, järjestänyt Vaihtotoripäiviä Sputnikissa, leiponut leivonnaisia tilauksesta sekä perustanut Teatteri Tähtiparaatin ja siihen liittyvän Villiklubin.

Tähtiparaati on kehitysvammaisten teatteriryhmä. Tämä työ tuli Pokille tärkeäksi ensin Kouvolassa ja sitten Tampereella, jossa hän ohjasi kehitysvammaisten teatteriryhmiä.

Tänä vuonna Pokin ohjattavana Ylivieskassa on myös Aamuvirkkujen teatteriryhmä. Ensi kesäksi on sovittu toholampilaisen harrastajateatteriryhmän kanssa kesäteatteriesityksen ohjaustyö.

Eija-Liisa Pokki on harrastanut teatteria koululaisesta saakka. Hän perusti neljännellä luokalla kaverinsa kanssa teatterikerhon, ja opettajat pääsivät katsomaan näytelmää, joka oli saanut vaikutteita Charlien enkelit -televisiosarjasta.

– Teimme gangsterityyppisen näytelmän, jossa oli ilotyttöjä kapakassa. Olimme pieniä emmekä tienneet, mikä muu ilotyttö on kuin kauniisti pukeutunut nainen. Sitä näytelmää ei esitetty, Pokki nauraa.

Hän on tehnyt teatterialan töitä pian parikymmentä vuotta. Hänellä on myös hoitoalan koulutus, joten hän harkitsi jossain vaiheessa taideterapeutiksi kouluttautumista.

– Sitten koin, että ilmaisutaidon kurssit ovat itsessään terapeuttisia eikä tarvitse välittää säädöksistä, joiden mukaan pitäisi toimia.

Pokki on erityisperheen lapsi Kouvolasta, ja hänen molemmat vanhempansa olivat invalidisoituneita. Edesmennyt isä oli menettänyt onnettomuudessa käden ja jalan.

Hän tottui jo lapsena erilaisuuteen.

– En ihmetellyt lapsena koskaan, että joulupukilla on tekokäsi, koska isälläkin oli. Sitä ihmettelin, miksi pukki oli ottanut isän kellon.

Rohkeus on vienyt Eija-Liisa Pokin moniin paikkoihin. Hän on viittä vaille valmis leipuri ja toiminut kahvilayrittäjänä Tampereella. Aamu-unisuudesta huolimatta hän lähti aina iloisena viideltä töihin.

– Laitoin pullataikinan kohoamaan ja avasin kahvilan ovet Tampereen kaduille, Pokki muistelee.

Asiakkaat juttelivat ja Pokki pääsi jakamaan heidän elämäänsä. Vastapäätä toimiva yrittäjä antoi kahvilayrittäjälle palautetta.

– Meidän kahvilasta ei kukaan lähtenyt pois niin, ettei hänellä ollut hymy huulillaan, Pokki kertoi.

Kahvilayrittäminen loppui yrittäjäkaverin epärehellisyyteen, ja elämä kuljetti Pokin Ylivieskaan. Hän oli 2000-luvun alussa tutustunut ylivieskalaisiin teatterilaisiin ja käynyt paikkakunnalla pari kertaa vuodessa katsomassa teatteriesityksiä.

Ystävät esittivät Pokille paikkakunnalle muuttoa ja hänelle ehdotettiin kansalaisopistosta kurssien pitämistä. Pokki päätti katsoa, mihin elämä häntä kuljettaa.

– Leipä on ollut monena palasena, mutta se on sopinut minulle. Olen oppinut sietämään epävarmuutta siitä, milloin rahapussi kilisee.

Välillä hän on käynyt kaupassa tai hoitoalalla tekemässä töitä parin kuukauden ajan.

Hän on myös tehnyt työtä mielenterveyskuntoutujien ja muistisairaiden parissa.

Tamperelaisessa yksityisessä hoitolaitoksessa kaikilla työntekijöillä oli sama ajatus muistisairaiden hyvästä hoidosta ja hoivasta.

– Se oli aitoa ja sai olla oma itsensä todellakin. Ei tarvinnut esittää mitään vaan voi olla läsnä sen ihmisen kanssa, jota hoitaa.

Pokki korostaa, että kaikilla on oma elämä ja menneisyys sekä niistä saatava keinot tehdä työtä. Hän löysi yhteyden kieltenopettajaan, joka pelkäsi ruokapöytään istumista koska ei ymmärtänyt, mitä tapahtuu.

Kaikki sujui loistavasti, kun Pokki puhui opettajalle eräänä päivänä englantia. Opettaja nousi ylös sohvalta, käveli Pokin kanssa käytävällä ja istui itse syömään.

– Kirjoitin hänen tietoihinsa, että puhukaa hänelle englantia tai saksaa.

Pokille ei jäänyt rankkaa muistoa muistisairaiden parissa työskentelystä.

– Omaisille se on rankkaa ja siinä vaiheessa myös sairastuneelle itselle, kun alkaa ymmärtää muistin menevän. Sen jälkeen siellä elää omassa maailmassa, mutta kun perusasiat on otettu huomioon ja kaikki on tehty hoitoympäristön hyväksi, niin elämänlaatu on olemassa.

Rohkeutta Pokilla on riittänyt, sillä hän on esiintynyt useissa televisio-ohjelmissa ja pitää sitä yhtenä harrastuksenaan. Hän on myös poseerannut pin up -tyttönä ja voittanut Miss XL -kilpailun vuonna 2003 ja osallistunut Iltalehden Pin up -neitokisaan vuonna 2011..

Hänellä on sopimus tamperelaisen mallitoimiston kanssa, ja hän tekee edelleen mallin töitä. Lisäksi hän tekee juontohommia.

Pokki on kannustanut myös lapsiaan rohkeuteen.

– Ei kannata sulkea pois sitä, että on rohkea ja haluaa elää rohkeasti, sillä se on elämän rikkautta. Se ei ole keneltäkään pois. Saa olla rohkea, kunhan ei satuta ketään.