Paikallisuutiset

Vuodenvaihteen toiveuusinnat: Miikkulaisen lehmät Rautiossa jäävät utareineen kaipaamaan sivukooltaan isoa Kalajokilaaksoa – Huippulaadukkaan maidon taustalla sanomalehdistä viritetyt utarerintsikat

Tämä juttu on julkaistu Kalajokilaaksossa 8. tammikuuta 2020.

Tänään sinulla on käsissäsi historian viimeinen broadsheet-kokoinen eli perinteisen isolla sivukoolla varustettu Kalajokilaakso-lehti. Ensi viikolla laatikoihin kolahtaa tabloid-kokoinen uusi ja uudella ulkoasulla viritetty keskiviikon Kalajaska. Sivukoko on siis keskiviikkona yhteneväinen maanantain ja perjantain tilattavien Kalajokilaakso-lehtien kanssa.

Yhdessä pöytäseurueessa ennen joulua tuumattiin, ettei kukaan jää kaipaamaan isokokoista keskiviikon ”Kalajaskaa”. Tulipa tuohon lipsautettua, että kyllä varmasti lehmät jäävät kaipaamaan! Näin ollen piti ajella Kalajoen Rautioon Miikkulaisen maitotilalle tarkistamaan asianlaita.

IsäntäväkiPia Kahila jaPekka Miikkulainen vahvistavat tämän heti kättelyssä, ja toteavat, että heillä on sanomalehtiä käytetty lehmien utaresuojina ”aina” eli sen liki 30 vuotta, mitä he ovat maitotilallisina toimineet. Uudet puhtaat lehdet vaihdetaan lehmien rintsikoihin päivittäin sekä aamu- että iltalypsyllä, joten lehtiä tarvitaan valtavan paljon.

Lehtitaloon tulee ilmestymispäivinä lehtipinkka, josta täydennys- ja arkistointikappaleiden jälkeen jää jonkin verran lehtiä. Miikkulaiset ovat varanneet ylijäämäkappaleet edelleen hyötykäyttöön, ja käyvät ne noutamassa muutaman viikon välein. Myös Miikkulaisen perheen naapurit loppusijoittavat luetut lehdet toisinaan myös lehmien hyväksi.

– Iso lehti riittää yksistään peittämään lehmän tuumenet, Pekka Miikkulainen sanoo.

– Pieniä lehtiä joutuu keräämään yhden lehmän utaresuojaksi vähintäänkin kaksi tai kolmekin, jos lehdessä on vähemmän sivuja, Pia Kahila lisää.

– Sekä lehmien että meidän kannalta pienempi lehtikoko on työläämpi. Tyttäriemme yksi päivittäinen tehtävä konttorilla on repiä tabloid-lehdistä niitit irti, etteivät ne pistele lehmien utareita. Isossa Kalajaskassa ei niittejä ole ollut, joten sen on voinut laittaa heti lypsyn jälkeen paikoilleen lehmän verkkoliiveihin, Miikkulainen kertoo.

Iso Kalajaska on ollut lehmien utarerintsikoita ajatellen sopivampi koko. Se on pysynyt paremmin suojana, vaikka lehmä välillä asettautuu makuulleen parressa. Kun liiveihin sullotaan useampi pienemmän koon lehti, niin asennustyökin vie enemmän aikaa, eivätkä lehdet välttämättä pysy paikoillaan yhtä peittävästi kuin isojaska.

– Joskus olemme saaneet myös painopaperirullan lopun käyttöömme, mutta se vaati vielä enemmän repimistä ja askartelua, joten se ei toiminut, Kahila toteaa.

Pekka Miikkulainen toteaa, että sanomalehden kierrätys jatkuu vielä lehmiltäkin eteenpäin.

– Se kulkee tunkion kautta paskan mukana peltoon ja maatuu sinne.

Miikkulaisen maitotilan parsinavetassa on nelisenkymmentä lypsävää, jotka lypsetään aamuin ja illoin käyttämällä viittä lypsy-yksikköä. Maitoauto käy joka toinen aamu hakemassa maitosaaliin Valiolle Pohjolan Maidon tehtaalle Haapavedelle.

Pia Kahila ja Pekka Miikkulainen ovat jakaneet lypsyurakkaa keskenään. Tyttäret Milla, Jonna ja Emma auttavat lypsyissä ja navettatöissä, sillä isän pitää ajaa välillä myös rehua karjalle tai kiiruhtaa lumenauraustöihin kylälle. Lisäapua navetalla antaa Jonnan luokkakaveri Tytti Törmälä erityisesti kesäloman ja nyt joululoman aikana.

Ennen lypsykoneen asettamista lehmän utareen vetimet puhdistetaan, vaikka sanomalehtipaperin suojissa ne pysyvät yllättävänkin puhtaina. Maitotilalliset ovat sitä mieltä, että sanomalehtien käyttö utaresuojina merkitsee myös lisää maitolitroja.

– Lypsämisen jälkeen lehmän nänninpää sulkeutuu hitaasti, kun sanomalehtipaperi laitetaan heti suojaksi, joten niihin ei pääse mitään ylimääräistä, vaikka lehmä asettuisi heti makuulle, Miikkulainen sanoo.

Utaretulehdus on lypsylehmien yleisin sairaus. Tulehdus syntyy, jos ihon tai ympäristön bakteereita pääsee vedinkanavan läpi utareeseen, eivätkä utareen puolustustekijät kykene tuhoamaan niitä nopeasti.

Tilalliset uskovat, että sanomalehtien käyttö utaresuojina on edesauttanut sitä, että utareet pysyvät puhtaina, ja lehmillä on tuumenvikoja hyvin vähän. Myös utaretulehdukset ovat harvassa, joten antibioottilääkityksiin tarvitsee turvautua vain hyvin harvoin.

Pekka Miikkulainen perheineen luki myös palkintolistalla, kun Walter Ehrströmin säätiö jakoi vuoden 2019 kultaiset mitalit niin 25 vuoden kuin 50 vuoden aikana yhtäjaksoisesti tuotetusta ensiluokkaisesta maidosta. Pia Kahila ja Pekka Miikkulainen vastaanottivat mitalin 25 vuoden työstään kunniakirjoineen maaliskuussa Helsingissä. Nyt ensiluokkaista maitoa on tuotettu Rautiossa jo 26 vuotta.

– Sodan jälkeen Suomessa maito kärsi muun muassa kylmäsäilytyksen puutteesta ja Ehrström oli maitohygienian uranuurtaja, joka teki töitä laadun parantamiseksi, Pia Kahila sanoo.

Ehrström loi maidontarkastusjärjestelmän, joka sisälsi säännönmukaisen näytteenoton tuotantoketjun eri vaiheista tuottajalta kuluttajalle. Hän otti jo 1920-luvulla ohjelmaan tilojen palkitsemis- ja kilpailutoiminnan.

– Maidontuottajien pitää olla skarppina joka päivä. Aikaisemmin näytteitä otettiin kahdesti kuukaudessa, mutta nyt maidosta otetaan testit joka viikko. Näin ollen huonoa maitoa ei laiteta eteenpäin menemään.