Paikallisuutiset

Ylivieskan Urakkanevan tuulikaava värikkäiden vaiheiden jälkeen maanantaina jälleen valtuustossa – Kyläaktiivi Tanja Laakkosen mukaan tämä ei jää tähän, vaan taistelu tuulimyllyjä vastaan käydään loppuun saakka

Tanja Laakkonen kertoo, että hänellä on Raudaskylällä kotipaikallaan tontti odottamassa uuden kodin rakentamista, josta lähimpään tuulivoimalaan olisi alle kolme kilometriä. Tuulivoimapuistoa vastustava Laakkonen aikoo kuitenkin katsoa "taistelun loppuun", ja ratkaisee sitten rakentaako vai muuttaako toiselle paikkakunnalle.
Tanja Laakkonen kertoo, että hänellä on Raudaskylällä kotipaikallaan tontti odottamassa uuden kodin rakentamista, josta lähimpään tuulivoimalaan olisi alle kolme kilometriä. Tuulivoimapuistoa vastustava Laakkonen aikoo kuitenkin katsoa "taistelun loppuun", ja ratkaisee sitten rakentaako vai muuttaako toiselle paikkakunnalle. Kuva: Hanna Soini

Ylivieskan kaupunginvaltuusto on maanantaina jälleen Urakkanevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan äärellä ja vuosien vääntöjen jälkeen myös päättämässä asiasta. Äänin 4–3 kaupunginhallitus esittää tuulikaavan hyväksymistä.

Infinergies Finland Oy ja ABO Wind Oy suunnittelevat Urakkanevan alueelle enin

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä