MAINOS

Miksi lainan yhdistäminen ei onnistu? Katso teetkö nämä virheet!

MAINOS - AXOLAINA.fi -

Yhä useamman tililtä häviää kuukausittain isoja summia rahaa lainan takaisinmaksuina. Joidenkin vyölle on ehtinyt kertyä useampi kuin yksi laina, kun niihin lasketaan mukaan myös luottokorttilaskut. Laskuviidakossa rämpiminen kuukaudesta toiseen voi tuntua loputtomalta rutiinilta. 

Onneksi tähänkin on nykyään helpotus eli lainojen yhdistäminen. Silloin hakija maksaa kaikki entiset lainansa kertaheitolla pois päiväjärjestyksestä hakemallaan uudella yhdistelylainalla. Joskus kuitenkin todellisuus ei vastaa haaveita ja yhdistelylainaa ei myönnetäkään. Kyseessä voi olla tällöin jokin seuraavista ongelmista.

Tulosi eivät riitä uuteen lainaan

Yleisin hylkäämispäätös on kiistatta se, ettei lainanmyöntäjä ole varma riittävätkö tulosi uuden lainan takaisinmaksuun. Se on oikeastaan aika ikävää, koska yhdistelylainasta on eniten hyötyä juuri pienituloiselle, kuka voisi selkeästi vähentää kuukausittaisia menoja. 

Vaikka nimissäsi olisikin jo useampia lainoja, se ei tarkoita, että uuden lainan saaminen olisi tästä johtuen helpompaa. Lainanantajan näkökulmasta on riskialtista myöntää lainaa vähätuloiselle, jonka taloustilanne ei välttämättä kestä pieniäkään vaihteluja ja tällöin takaisinmaksun riskit kasvavat.

Hanki lisätuloja ja karsi menoja

Voit yrittää kohentaa tilannettasi parantamalla tulojasi esimerkiksi hankkimalla toisen työpaikan sivutyöksi tai tekemällä lisävuoroja työpaikallasi. Lainaa myöntävien kannalta tärkeintä on saada oikea suhde tulojen ja menojen välille, jolloin yhtenä vaihtoehtona on myös menojen pienentäminen. Tällöin kannattaa miettiä esimerkiksi halvempaan asuntoon muuttamista, turhien kuluerien karsimista ja talousmenojen kilpailuttamista.

Haet lainaa väärästä paikasta

Yksinkertaisin toinen syy lainan yhdistämisen epäonnistumiseen on se, että haet sitä väärästä paikasta. Joillakin rahalaitoksilla voi olla tiukemmat kriteerit kuin toisilla. Lainan hakuprosessia ei siis kannata tehdä vain yhden kanavan, esimerkiksi oman pankin, kautta, vaan hyödyntää netin lainanvertailupalveluja ja saada mahdollisesti tarjouksia muiltakin rahalaitoksilta.

Jos olet lisäksi valmiiksi tietylle tutulle pankille velkaa, se ei välttämättä halua myöntää sinulle vielä suurempaa lainaa. Etkä välttämättä täytä enää kyseisen pankin lainanhakukriteerejä, joita voivat olla esimerkiksi tulorajat ja omistusasunnon tapaisen vakuuden puute. 

Hae vakuudetonta yhdistelylainaa netistä

Ratkaisuna ongelmaan on netti ja sen lainan yhdistämistä välittävät palvelut. Syötät palveluun tarvitsemasi summan tarkasti, valitset takaisinmaksuajan ja lisäät sen jälkeen omia tietojasi. Saat välittömästi lainatarjouksia useilta rahalaitokselta suoraan sähköpostiisi. Niiden vastaanottaminen ei kuitenkaan sido sinua mihinkään. Hakeminen on lisäksi maksutonta. 

Sinulla on maksuhäiriömerkintä

Velkojen takaisinmaksu voi johtaa joskus maksuhäiriömerkintöihin. Se voi johtua pelkästään inhimillisestä virheestä eli et ole pystynyt seuraamaan tarpeeksi hyvin menojasi ja tällöin olet käyttänyt liikaa rahaa tuloihisi nähden. Joillekin maksuhäiriömerkintä voi tulla yllätyksenä ja siihen voi törmätä ensimmäisen kerran vasta hylätyn lainan yhdistämishakemuksen jälkeen.

Valitettavasti maksuhäiriömerkintöjen kiertäminen ei onnistu. Sinun täytyy vain odottaa niiden poistamista rekisteristä, joka voi kestää 2-3 vuotta. Lainojen yhdistämisen yhtenä tärkeänä ehtona onkin, että se tehdään ennen kuin takaisinmaksu ja sen ongelmat ovat vaikuttaneet luottotietoihin.

Taloudellinen tulevaisuutesi ei ole riittävän hyvä

Tulojen vähyys on asia erikseen, mutta joskus lainaa ei myönnetä sen takia, koska hakijalla ei ole vakityötä. Lainanantaja arvioi takaisinmaksukyvyn koko laina-ajalta ja jos hakijalla ei ole vakituista, kokopäiväistä työtä, hakemus voidaan evätä. 

Tähän kategoriaan tipahtavat opiskelijat, määräaikaisella sopimuksella työskentelevät, osa-aikaiset ja niin sanotut 0-sopimustyöntekijät ja jopa eläkeläiset. Työttömien on taasen lähes mahdotonta yhdistää lainoja uudella lainalla. 

Mieti yhteistä hakemusta rinnakkaishakijan kanssa

Jos luotettava sukulaisesi, puolisosi tai ystäväsi on vakityössä käyvä ja joka tuntee sinut sekä maksukykysi, voit miettiä yhteislainan hakemista. Tällöin haette lainaa kahdestaan ja vastaatte siitä yhdessä, mutta lainanantajan näkökulmasta riskit vähentyvät ja tilanne muuttuu suotuisammaksi vaikka sinulla ei olisi vakinaista työpaikkaa. Voit jopa saada normaalia paremman koron lainallesi.

Haet liian suurta lainaa

Voit tarvita yhdistelylainaa varten huomattavan suuren rahasumman, kuten 20 000 euroa. Jotkut lainanantajat eivät kuitenkaan halua myöntää kuin korkeintaan 10 000 euroa lainaa. Sen takia alkuperäinen 20 000 euron lainahakemus hylätään. 

Yhdistä lainojasi järjestyksessä

Voit kuitenkin hakea lainaa pienemmällä summalla ja yhdistää vain suurikokoisimmat tai suurimmat kulut sisältävät lainasi sen avulla. Voit valita tällöin maksuajaksi esimerkiksi vuoden ja hoitaa eniten tilannettasi vaikeuttavat lainasi heti pois. Sen jälkeen voit hakea uutta lainaa jäljelle jääviä velkojasi varten ja maksaa ne takaisin seuraavaksi.

Satojen eurojen helpotus

Yhdistelylainan hakeminen on nykypäivänä vaivaton prosessi, jonka hyötyjänä olet loppupeleissä sinä. Uuden lainan maksuerä voivat pienentää kuukausittaisia menojasi jopa sadoilla euroilla ja antaa sinulle lisää käyttörahaa sekä lisäksi yhden lainan ansiosta pystyt pitämään taloutesi hallinnassa paremmin.