maanantai 17.6.2019 | 14:15
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Ylivieskalainen yrittäjä syytteessä työntekijöidensä toistuvista pahoinpitelyistä – Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta

Kalajokilaakso+
To 10.1.2019 klo 11:52 [päivitetty to 14:55]

Ylivieskalaista yrittäjää syytetään Oulun käräjäoikeudessa törkeästä pahoinpitelystä, useista pahoinpitelyistä, oikeudenkäytössä kuultavan uhkailuista ja työturvallisuusrikoksesta. Syyttäjä vaatii miehelle kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Oikeudenkäynti Ylivieskan istuntosalissa alkoi keskiviikkona ja jatkuu tänään torstaina. Asianomistajia jutussa on kaikkiaan kuusi ja syytekohtia kymmenen.

Törkeästä pahoinpitelystä yrittäjää syytetään tapahtumista kesällä 2016. Syytteen mukaan mies oli muun muassa lyönyt työntekijäänsä metalliesineellä eri puolille kehoa, sorkkaraudalla selkään, vasaralla otsaan ja potkinut useita kertoja eri puolille vartaloa. Hän oli myös uhannut asianomistajaa ja hänen perhettään ja leikannut tämän hiukset puukolla.

Muut teot ajoittuvat vuosille 2015, 2016 ja 2018. Syytteen mukaan yrittäjä on useita kertoja eri tavoin pahoinpidellyt työntekijöitään lyömällä nyrkein ja erilaisilla esineillä, puukepeillä ja muun muassa paistinpannulla sekä kuristamalla. Teot ovat tapahtuneet yrityksen toimitiloissa sekä yrittäjän mökillä. Yksi pahoinpitelyistä talvella 2018 on kohdistunut yrityksen ulkopuoliseen henkilöön ravintolassa.

Kahdessa oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen liittyneessä syytekohdassa miestä syytetään väkivallalla uhkaamisella sen estämiseksi, että asianomistajat antaisivat esitutkinnassa poliisille lausuntojaan tapahtumista.

Pahoinpitelyjen motiiviksi syytteissä todetaan se, että yrittäjä on rankaissut työntekijöitään heidän töihinsä liittyneistä yhtiölle tulleista kielteisistä palautteista tai työtehtävissä myöhästelyistä.

Yrittäjä on pääosin kiistänyt syytteet. Yhden pahoinpitelyn osalta hän on esitutkinnassa tunnustanut "pyöräyttäneensä" ja "kopauttaneensa" asianomistajaa.

Yrittäjä on sittemmin lopettanut toiminnan sillä toimialalla, jonka piirissä epäillyt rikokset ovat tapahtuneet. Hänellä on edelleen muuta yritystoimintaa Ylivieskassa.

#