perjantai 26.4.2019 | 12:59
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

Nivala palkitsi urheilijoitaan – 18 nivalalaista pärjäsi arvokisoissa

Kalajokilaakso Kalajokilaakso+
To 7.2.2019 klo 11:57 [päivitetty to 11:57]

Nivalan kaupunki muisti perinteisessä palkitsemistilaisuudessa viime vuonna arvokisoissa menestyneitä nivalalaisia urheilijoita. Palkittuja oli 18.

Lisäksi kaupunki jakoi Vuoden liikuttaja -palkinnon, jonka saajia oli tällä kertaa kaksi. Palkinnon saivat sekä Nivalan Polku että Nivalan Urheiluautoilijat.

Nivalan Polku on vakiinnuttanut toimintansa kuntalaisten arkeen pienellä henkilömäärällä järjestämällä mielekkäitä matalan kynnyksen tapahtumia. Lisäksi seura huoltaa ja pitää yllä perhe- ja vaellusreittejä.

Nivalan Urheiluautoilijat on talkootyöpanoksellaan ja kehittämishalullaan vienyt nivalalaista autourheilua eteenpäin isoin harppauksin. Kesällä 2018 voitiin puhua jo jonkinasteisesta autourheilubuumista, kun Nivalassa järjestettiin iso autourheiluviikonloppu. Autourheilu on nostanut päätään myös nuorten keskuudessa, tästä todisteena on jo muutama saavutettu SM-mitali nuorten JM-sarjoissa.

Kaupungin palkitsemat urheilijat:

Miika Tenhunen: Yleisurheilun SM-hallissa M22-sarjan 1500 metrin kultaa ja 3000 metrin hopeaa, SM-maastoissa M22 kultaa, Kalevan kisoissa estejuoksun pronssia, nuorten SM-kisoissa estejuoksun kultaa ja 5000 metrin pronssia, Pohjoismaiden mestaruuskisojen pronssia.

Unto Virkkula: Hiihtosuunnistuksen H70-sarjassa SM-hopeaa, ampumasuunnistuksessa SM-pronssi ja parisprintin hopea.

Sanni Haikara: Ampumahiihdon nuorten SM-pronssi, hirvenjuoksussa kaksi SM-pronssia.

Jarno Uusivirta: Suomen Reserviläisurheiluliiton SM-kisoissa kaksi joukkuehopeamitalia.

Yrjö Uusivirta: Ampumasuunnistuksen 55-vuotiaiden SM-kultaa ja -hopeaa. Reservin SM-ampumamestaruuskilpailuissa kultaa ja hopeaa. Parispintin hopeaa.

Eino Mehtälä: Reservin SM-ampumamestaruuskilpailuissa 70-vuotiaiden sarjan SM-hopeaa.

Oiva Laurila: Ammunnan 80-vuotiaiden pienoishirven ja hirven SM-kulta.

Anne Tölli: Eurooppalaisen metsästysammunnan yhdistelmäkilpailun ja pohjoismaisten lajien hopeaa.

Johanna Huotari: Ammunnan metsästystrapin SM-kulta ja metsästyshaulikon hopea.

Anne Haikara: Hirvenjuoksuviestin SM-pronssi.

Enni Annunen: Hirvenhiihdon SM-hopea, hirvikävelyn SM-hopea ja hirvenjuoksuviestin pronssi.

Jarmo Junno: Pohjoismaiden mestaruus Suomen futsalmaajoukkueessa.

Julianna Löllö: Klassisen penkkipunnerruksen nuorten MM-kisoissa pronssia, EM-hopeaa, EM-pronssia, SM-kultaa ja -pronssia.

Pauli Junttila: Kiihdytysajon Top-street luokan SM-kultaa.

Hilla Savolainen: Uppopallon nuorten Pohjoismaiden mestaruus sekä Suomen mestaruus.

Mari Pesola: Uppopallon naisten Suomen mestaruus.

Moona Keskisarja ja Vanessa Viitala: Jääkiekon C-tyttöjen SM-hopea Pyhä- ja Kalajokilaakson yhteisjoukkueessa.

#