perjantai 21.2.2020 | 10:30
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Teema

Ylivieskan ja Sievin pilkkimiehet Ruotsin tunturijärvillä: Ikimuistoinen retki henkeäsalpaaviin maisemiin ja tunturisäiden yllätyksiin

Antti Autio Kalajokilaakso
Su 5.5.2019 klo 08:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Aurinko paistaa täydeltä terältään. Ympärillä häikäisevä hanki ja joka puolella korkealle kohoavat tunturit. On täysin hiljaista lukuun ottamatta silloin tällöin tunturin kupeesta kuuluvaa riekon käkätystä johon toinen vastaa

Jäällä istuu viisi miestä. Jokainen omalla reiällään, omissa mietteissään. Horisontissa liikkuu pari moottorikelkkaa. Kuin muurahaiset ne etenevät tunturin juurella, toisella puolella järveä. Ääntä ei kuulu. Yöpakkanen on hiipumassa pois auringon lämmittäessä. Ollaan pilkillä. Lapissa.

Tällä kertaa vuotuinen pilkkireissumme suuntautui pääsiäisen jälkeen Ruotsin Lappiin, lähellä Norjan rajaa sijaitseville tunturijärville. Osa porukasta kävi seudulla tutustumassa pari vuotta sitten, toisille tunturijärvet olivat aivan uusi kokemus. Korkealla, 600–750 metriä meren pinnasta olevilla järvillä parhaat pilkkikelit ovat yleensä toukokuun puolella, mutta tänä vuonna kevät oli edellä. Tunturiin ja moottorikelkkareitille oli ilmaantunut jo pälviä ja jokien ja purojen ylitykset hidastivat matkaa.

Majapaikkaamme, Mavasjauren ”mökkikylään” oli lähimmältä tieltä matkaa noin 35 kilometriä. Matka taittui kelkoilla hyvää reittiä pitkin. Tällä kertaa mukaan otettava tavara ja eväät oli mitoitettava normaalia tarkemmin, sillä kaiken piti riittää viikoksi.

Jo tärähtää! Uneliaisuuteen jo herpaantuneen pilkkijän käsi tekee vaistomaisen vastaiskun ja kala tarttuu. Hän lappaa siimaa ylös ja kalan potkut tuntuvat mukavasti käsissä. Jäälle pötkähtää reissun ensimmäinen kala. Eikä mikä tahansa kala! Rautu, tuo Lapin helmi. Kaunis punavatsainen puolikiloinen rautu saa armeliaasti kopautuksen otsaansa ja veret lasketaan pois.

Siitä se lähtee. Toiset pilkkijät näyttävät peukkua ja hurraavat. Ei ollut turha reissu tämäkään. Graavatun raudun maku alkaa jo tuntua suussa.

Karavaanimme kulki halki tunturiylängön, jonka henkeäsalpaavat maisemat eivät jättäneet tasamaan asukasta kylmäksi. Korkeimmat huiput yltävät yli 1 800 metriin meren pinnasta. Matkalla ylitimme muutamia puroja ja Ikesjauren, joka on puurajan yläpuolella. Siellä ei edes tunturikoivu kasva.

Sen jälkeen laskeuduimme vähän alempana olevaa Mavasta kohti. Alamäessä oli pakko pysähtyä ottamaan kuvia, niin kaunista oli. Kuvissa mittasuhteet hämärtyvät, tunturien jyhkeys täytyy kokea. Silmälläkin matkojen arvioiminen on lähes mahdotonta.

Reissu alkaa hyvin. Jokainen pilkkijä saa saalista, ja suut ovat muikeassa hymyssä evästauolla. Kaloja vertaillaan ja päätetään laittaa nämä kalat fileiksi ja suolaan. Ai että se maistuu huomenna leivän päällä!

Tunturi asettaa haasteita, eikä sitä pidä aliarvioida. Sää voi muuttua hetkessä. Sen saimme kokea tälläkin reissulla. Lämpimät ilmat olivat sulattaneet lunta jäällä, ja paikoin kulkeminen oli mahdotonta. Kun taivas meni pilveen, tunturit peittyivät. Pilvien alaosat leijuivat aivan päämme yläpuolella ja ilma oli kosteaa.

Alkuviikon tuhnukelit kuitenkin muuttuivat. Viikon aikana sää poutaantui ja yöpakkaset kuivattivat jäätä. Päivällä oli useita lämpöasteita auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Aurinkolasit ja -voiteet olivat välttämättömiä. Kyllä kelpasi.

Graavattu rautu otetaan kylmästä. Voidellut leivät edessään katsotaan silmä kovana, kun Jykä jakaa kauniin punalihaista herkkua jokaiselle. Ensimmäiset palaset katoavat suuhun. Pehmoinen rautu suorastaan sulaa suussa. Voiko parempaa olla? Lautanen on tyhjä, jokaisella on edessään vain kasa nahkoja. Huomenna lisää.

Tunturissa ollaan tunturin armoilla. Yhteyttä ulkomaailmaan ei ole, sillä matkapuhelimet eivät toimi. Me olimme minimoineet riskejä, sillä majoituimme paikassa, jossa on muitakin. Järven rannalla on muutama mökki, joissa lähes kaikissa oli asukkaat. Muut olivat ruotsalaisia ja norjalaisia, yhtään suomen sanaa ei kuulunut.

Rannassa oli jopa sauna, jonka sai omilla puilla lämmittää. Polttopuuhan on siellä kortilla, eikä sitä juuri luonnosta löydy.

Lämmenneen sään takia paluumatkan onnistuminen alkoi jo vähän huolestuttaa. Juha ja Kari kävivät tiedustelureissulla ja veivät samalla yhden reen tarpeettomine tavaroineen jo autolle. Samalla he saivat yhteyden kotipuoleen, jossa miesten hautajaisvalmistelut voisi lopettaa, sillä ruumiit olivat vielä hengissä.

Puhelimeen oli tullut myös viesti Sepiltä, joka oli sairauden ja työesteen takia joutunut jäämään pois reissulta. Hän tulisi kaverinsa kanssa käymään pariksi päiväksi tänne!

Tyytyväiset miehet makoilevat kallioluodolla. Nuotiossa on valmistumassa hiillosrautua, jota Juha huolella valmistaa. Kalat ovat valmiita ja jokainen saa omansa. Rasvainen ja sopivasti suolattu kala maistuu. Ruskeaksi paahtunut nahkakin on herkullista. Tällä kertaa makkarat jäävät paistamatta.

Reissu onnistui ilman isompia haavereita. Pikku haavojen teippausta ja tikkujen poistoa lukuun ottamatta terveenä pysyttiin. Yhtä kelkkaa piti vähän remontoida, mutta ryhmästä löytyi ammattitaitoa siihenkin.

Takaisin maantien varteen päästiin hyvin. Yöpakkasen kovettama reitti kantoi, vaikka viikon aikana pälviä oli tullut runsaasti lisää ja jokikin virtasi paikoin jo valtoimenaan. Reissusta jäi taas mukavat muistot, jotka kantavat pitkään.

Pilkkiporukka

Porukka on kuuden miehen joukko, joka tekee reissun jonnekin pohjoiseen joka kevät. Mukana on usein myös ”vieraileva tähti”, jonka jokainen vuorollaan saa valita.

Reissuja on tehty katkeamatta vuodesta 1992. Kokoonpano on muuttunut ainoastaan yhden jäsenen osalta.

Jokaisella on oma vastuualueensa: Kuljetukseen ja kuormaukseen, muonitukseen, lääkintään, majoitukseen, reititykseen, saunomiseen ja tietysti myös pilkkipaikkojen tiedusteluun on omat päällikkönsä.

Reissu lyödään lukkoon vuodenvaihteen palaverissa.

Jäseninä ovat ylivieskalaiset Juha Saari, Kari Laitala, Jyrki Seppälä, Antti Autio, Rauno Hietala ja sieviläinen Seppo Koivukangas.

#