Paikallisuutiset

Kaikilla ei ole omaisia saattamassa viimeiselle matkalle – Ylivieskan seudulla koulutetut vapaaehtoiset saattohoidon tukihenkilöt ovat arvokkaita kanssakulkijoita

Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys (PSSY) koulutti viime syksynä saattohoidon tukihenkilöitä erityisesti Kalajokilaaksoon ja lähialueille. Nämä vapaaehtoiset tukihenkilöt toimivat tukena sairastuneille heidän elämänsä loppuvaiheissa. Tukihenkilö voi antaa myös omaiselle mahdollisuuden lepotaukoon tai tarjoutua keskustelukumppaniksi, jonka kanssa käydä läpi sairauden nostattamia tunteita.

Saattohoitovaiheen lisäksi tukihenkilöt voivat toimia kanssakulkijoina vakavasti sairastuvien rinnalla. Saatettavina voivat olla myös muut potilasryhmät kuin syöpäsairaat.

Tukihenkilö tulee sinne, missä tuettava kulloinkin on eli kotiin, osastolle tai palvelutaloon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun tukihenkilö sitoutuu kanssakulkijaksi, hän ei koskaan voi tietää, miten pitkästä yhteisestä matkasta on kysymys.

– Jos tukihenkilö kokee ettei jaksa tai oma elämäntilanne muuttuu sellaiseksi, ettei pysty toimimaan enää tukena, niin tällöin järjestetään toinen tukihenkilö. Muutoksia voidaan tehdä myös, jos tuettavan ja tukihenkilön "kemiat" eivät kohtaa, PSSY:n Kalajokilaakson osaston puheenjohtaja ja tukihenkilöElsi Kaarlela selvittää toimintaperiaatteista ja alleviivaa, että tuki on kuuntelu- ja keskusteluapua, ei siivousta tai pyykinpesua.

Kaarlela toteaa, että tuettavan kanssa sovitaan, miten usein tukihenkilö käy juttelemassa.

– Joku voi käydä kerran viikossa ja viime vaiheessa päivittäin. Eräs tukihenkilö sanoi, että hän on valmis tulemaan tuettavan luokse, vaikka keskellä yötä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Diagnoosi vakavasta sairaudesta on ensimmäinen shokki. Kaarlela sanoo, että potilas voi tarvita kuuntelu- ja keskusteluapua jo varhaisessa vaiheessa.

– Usein sairastuneen on vaikea kertoa tuntemuksiaan läheisille ihmisille, koska hän ei halua kuormittaa heitä, vaikka puhumisen tarve on aivan valtava. Tällöin voi kääntyä tukihenkilön puoleen. Lisäksi PSSY:n Kalajokilaakson osaston puitteissa kokoontuu kuukausittain myös vertaistukiryhmiä niin Ylivieskassa kuin Sievissäkin.

Saattohoito on osa palliatiivista eli oireenmukaista hoitoa, kun parantavaa hoitoa ei ole ja elämä lähestyy loppuaan. Tällöin keskitytään hyvään kokonaisvaltaiseen perushoitoon, kipujen sekä oireiden lievittämiseen.

Nämä kanssakulkijat tekevät arvokasta vapaaehtoistyötä, sillä kaikilla ei ole omaisia saattamassa. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion syöpähoitajaJohanna Alahäivälä Ylivieskasta toteaa, että hoitohenkilökunta on kiitollinen näistä vapaaehtoisista tukihenkilöistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Heistä on suuri apu, kun hoitotyön resurssit ovat niukat ja potilaita on paljon. Tukihenkilöllä on aikaa olla potilaan kanssa, Alahäivälä sanoo.

Ylivieskassa syöpähoitajista kaksi työskentelee poliklinikalla ja yksi osastolla. Syöpäpotilaita voidaan hoitaa pitkälti kotiin, ja myös syöpähoitajat toimivat "kentällä" avohoidossa. Tukihenkilöjärjestelyt tehdään WhatsApp-ryhmässä. Syöpähoitajat laittavat tiedot tuen tarpeessa olevan iän ja sukupuolen sekä tiedustelevat ryhmästä, kuka on halukas lähtemään tukijaksi. Yhteystiedot välitetään sitten tukihenkilölle suoraan.

– Tukihenkilöllä on yleensä yksi tuettava kerrallaan. Mikäli tukihenkilö itse tarvitsee tukea ja ohjausta, hän voi kääntyä syöpähoitajan puoleen. Lisäksi tukihenkilöt kokoontuvat noin kuukauden välein työnohjaukselliseen ryhmätapaamiseen yhdessä syöpähoitajan sekä seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa. Myös PSSY:n kautta saa työnohjausta.

Elsi Kaarlela kertoo, että syöpäyhdistys on kouluttanut tukihenkilöitä aikaisemminkin, mutta nyt koulutus onnistuttiin saamaan tälle alueelle.

Tukihenkilöiden kouluttajina toimi syöpähoitajien, neuvontahoitajan ja sairaalapastorin muodostama moniammatillinen ryhmä. Lisäksi Oulun saattohoidon tukihenkilöt kertoivat kokemuksistaan. Syöpäyhdistys järjestää syksyllä jatkokurssin nyt koulutetuille tukihenkilöille.

– Tukihenkilövalmiudet hankki kymmenkunta henkilöä Kallion alueelta, mukana oli myös henkilöitä peruspalvelukuntayhtymä Selänteen ja Raahen alueilta. He ovat pääosin työikäisiä eri alojen ihmisiä, joilla on halu auttaa. Nykyään saattohoidon tukihenkilöksi pääsevät myös syöpäsairaudesta toipuneet, jotka ovat sinut sairaushistoriansa kanssa.

– Muutamilla meistä tukihenkilöistä on toki hoitoalan taustaa, mutta yhtä lailla olimme koulutuksen tarpeessa, sillä tukihenkilö ei osallistu varsinaiseen hoitotyöhön. PSSY:n neuvontahoitaja Virpi Sipola haastatteli meidät kaikki ennen kurssiviikonloppua, ja häneltä saamme myös työnohjauksellista tukea, Oulaskankaan sairaalassa sisätautien poliklinikalla hoitajana ennen eläköitymistään työskennellyt Kaarlela sanoo

Tukihenkilöt allekirjoittivat PSSY:n tukihenkilötoiminnan sopimuksen, jossa sitoutuivat noudattamaan tiettyjä periaatteita, joista tärkeimmät ovat luottamuksellisuus ja vaitiolovelvollisuus tuettavansa asioista.

Kanssakulkijat

Tukihenkilötoiminta on ammatillisesti ohjattua vapaaehtoistyötä.

Kaikki tukihenkilöt koulutetaan tehtävään ja he sitoutuvat samalla toiminnan periaatteisiin, sääntöihin ja arvoihin.

Tukihenkilöt ovat niin potilaan kuin omaisten tukena.

Yksi toiminnan tärkeimmistä periaatteista on luottamuksellisuus. Kaikki tukihenkilöt ovat antaneet vaitiololupauksen.

Tukihenkilöt eivät ole osaston henkilökuntaa, eivätkä näin ollen voi auttaa hoitoon liittyvissä asioissa.

Lähde: Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä