lauantai 6.6.2020 | 03:47
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Kansanedustaja Katja Hännisen kolumni: Edunvalvonta on yhteistyötä

Ke 10.7.2019 klo 06:30

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Yhteiskunta koostuu eri toimijoista, joilla kaikilla on tärkeä roolinsa yhteisen hyvän rakentamisessa. Maantieteellisesti kookkaalla Suomella on myös laajat alueet, joissa kaikissa on oma yhteishenkensä ja halu edistää asukkaidensa parasta.

Alueellisesti suuri Pohjois-Suomi on suuri myös sydämeltään. Täällä ymmärretään yhteisen edunvalvonnan merkitys. Se ei ole nollasummapeliä ja itselleen rohmuamista, vaan sen tosiasian tunnustamista, että Suomi on hyvä maa, kun meillä on elinvoimaa Hangosta Utsjoelle.

Alueellinen edunvalvonta ei ole van jonkun tietyn yksittäisen tahon vastuu, vaan kaikkien alueen toimijoiden oikeus ja velvollisuus. Osansa kantavat niin kunnat, maakunnat, virkamiehet, aktivistit, järjestöt, kansanedustajat kuin ministeritkin.

Meillä eduskunnassa on erityisesti vastuu olla hereillä niissä kysymyksissä, joissa alueellista edunvalvontaa tarvitaan koko Suomen asioista päättäessä. Hallitusohjelmaa voikin pitää alueiden elinvoiman kannalta hyvänä.

Korjausvelan vastuullinen hoito ja liikenneinfan määrätietoinen kehittäminen ovat keskeisimpiä aluepoliittisia kysymyksiä. Meille pohjoissuomalaisille kansanedustajille oli suuri ilo olla mukana päättämässä Rinteen hallituksen ensimmäisistä hankkeista, kun hallitus esitteli ensimmäisen lisätalousarvionsa eduskunnalle kesäkuussa.

Väylänpitoon myönnettiin lisää rahaa yli 100 miljoonaa euroa jo tälle vuodelle. Tämä näkyy konkreettisesti Pohjois-Pohjanmaalla asti, kun Iisalmi-Ylivieska -rata saa viimein tarvittavan sähköistyksen.

Myös laadukas koulutus on isoja Pohjois-Suomen elinvoimaa tukevia asioita. On tärkeää, että nuorilla on mahdollisuus opiskella omalla kotiseudullaan. Siksi hallitus on myöntänyt ammatilliseen koulutukseen lisää rahaa niin, että jo tänä vuonna ammattikouluihin voidaan palkata satoja opettajia lisää.

Rohkeita askelia oikeaan suuntaan otetaan myös valtakunnallisesti. Epäoikeudenmukainen ja työttömiä kurittanut aktiivimalli lakkautetaan.

Aktiivimallin purkaminen on erityisen suuri helpotus niille suurimmalle osalle työttömiä, jotka aktiivisesti hakevat töitä ja haluavat päästä elämässään eteenpäin. Erityisesti Pohjois-Suomessa pienissä taajamissa ja maaseudulla aktiivimallin kohtuuttoman aktiivisuusehdon täyttäminen on ollut vaikeaa.

Katja Hänninen

kansanedustaja (vas.)

Raahe

"Meillä eduskunnassa on erityisesti vastuu olla hereillä niissä kysymyksissä, joissa alueellista edunvalvontaa tarvitaan koko Suomen asioista päättäessä.

#