Kulttuuri

Kekkosesta strippareihin, Katri-Helenasta Loiriin – Ylivieskalaiset Lavanderit soittivat päivätyön ohessa parhaimmillaan yli 200 keikkaa vuodessa

Mitä yhteistä on presidentti Urho Kekkosella, egyptiläisellä stripparilla ja Katri-Helenalla? Oikea vastaus kuuluu: ylivieskalainen veljesyhtye Lavanderit. Se musisoi aktiivisesti tanssipaikoilla, ravintoloissa ja juhlatilaisuuksissa 1950-luvun lopulta aina 1970-luvun puoliväliin. Näinä vuosina sattui ja tapahtui monenmoista.

Pentti (basso), Matti (koskettimet/haitari), Esko (rummut) ja Esa (puhaltimet/laulu) Lavander kiersivät parhaimmillaan yli 200 keikkaa vuodessa. Alkuvuosina mukana oli myös Heikki-veli. Tästä joukosta ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen Pentti ja Matti.

Ylivieskassa edelleen asuva Esko Lavander on veljesyhtyeen hajoamisen jälkeenkin rummuttanut aktiivisesti. Toukokuussa hän teki Ylivieskan mieskuoron bändin kanssa omien sanojensa mukaan viimeisen keikan: 60 vuotta rumpalina tuli täyteen.

– Piti lopettaa, että voi tehdä come backin, lohkaisee 76-vuotias rumpaliveteraani arvoituksellisesti.

Harvalle soittajalle on tullut valtionkonttorilta määräys esiintymiseen. Tällainen ukaasi toimitettiin Lavanderin veljesten työnantajille. Vapaata päivätöistä piti irrota.

Kyseessä oli Raahen Rautaruukin avajaisjuhla, johon kunniavieraaksi saapui presidentti Urho Kekkonen, ja seurueeseen kuului myös korkea-arvoisia Neuvostoliiton edustajia. Elettiinhän tuolloin kahdenkeskisen kaupan kultavuosia.

Pari tuhatta kutsuvierasta sai nauttia Lavanderin veljesyhtyeen musisoinnista. Esko Lavander muistaa, kuinka solisteiksi oli saatu tuolloiset kansansuosikit Laila Kinnunen ja Tapio Rautavaara.

– Rautavaara oli aika vauhdissa, ja hän kävi lähinnä tervehtimässä Kekkosta toteamalla mikkiin, että miten me Urkki ollaan aina samoissa juhlissa. Juhlakansaa tyydytti, kun se näki Rautavaaran.

Eräällä ravintolakeikalla Lavandereille lyötiin käteen nuotit, jotka oli tarkoitettu 24-hengen orkesterille. Näillä eväillä veljekset onnistuivat taikomaan taustamusiikkia egyptiläiselle stripparille.

Katri-Helena oli puolestaan uransa alkutaipaleella, ja häntä jännitti esiintyminen kovasti. No, Lavanderien säestyksellä tästäkin keikasta selvittiin.

Lavanderin perheeseen kuului kaikkiaan 12 lasta, joista pojan julleja oli yhdeksän. Ossian-isä ja Linda-äiti suhtautuivat musiikkiharrastukseen positiivisesti. Isä itsekin soitti mandoliinia, mutta Esko arvelee perimmäisen musikaalisuuden tulleen Linda-äidin puolelta.

– Musiikki oli meille veljesyhtyeen jäsenille luontainen valinta, sillä jo vanhemmat veljemme Erkki ja Olli soittivat yhtyeissä. Tuolloin vaikuttanut Slow oli paikallinen suosikki.

Esko sanoo tulleensa rumpaliksi olosuhteiden pakosta. Aikaisemmin trumpettiakin soittanut nuorukainen valikoitui rumpupatterin taakse, koska jonkun piti alkaa rumpaliksi.

Ensimmäinen keikka Valistustalolla Naisvoimistelijoiden pikkujoulussa vuonna 1956 oli veljeksille suuri tapaus. Se poiki uusia keikkoja muun muassa Karjapohjolan teurastamon juhliin.

Esko Lavander kertoo soitto-oppien tulleen luonnonmenetelmällä musiikkikappaleita kuuntelemalla. Hänen suosikkimusiikkiaan olivat kevyt jazz sekä swing.

Lavanderit olivat tanssivan yleisön mieleen, sillä nelikko osasi sovittaa musiikkiinsa lattarirytmejä perinteisen tangon ja muun tanssimusiikin joukkoon.

– Oli meillä varastossa myös rokkikappaleita, joita soitimme jonkin verran kaikilla keikoilla.

Ravintola Vieska oli Lavanderien kultakaudella keskeinen esiintymispaikka. Tuolloin veljekset soittivat parhaimmillaan yhteen menoon useamman kuukauden, kuutena iltana viikossa.

– Olihan se kova rutistus, sillä me kaikki olimme normaalisti päivätöissä, ja illat menivät keikoilla.

Kaikki lähiseutujen ja laajemminkin tanssipaikat Pohjois-Suomessa tulivat tutuiksi. Aluksi porukka kulki Pietilän Paavon vuokra-autolla, ja myöhemmin hankittiin peräkärry kulkemaan moninaisia polkuja.

Lavanderin veljekset saavuttivat mainetta laajemminkin, ja eräältä keikalta Matti Heinivaho poimi Lavanderit esiintymään television musiikkiohjelmaansa. Huippuhetkiä olivat myös useat radioesiintymiset sekä musisointi Ylivieskan kauppala- ja kaupunkijuhlissa. Uimahallin varainkeruun hyväksikin Lavanderit esiintyivät ilmaiseksi.

– Kiireessä sattui monenmoista, ja kerran vedin vahingossa Suave-hiusrasvan sijasta hiuksiini partavaahtoa. Hyvin sekin piti hiukset ojennuksessa.

Takavuosina artisteja oli monenmoisia, ja osa haki lisävauhtia alkoholista. Lavandereilla oli periaatteena se, ettei viinaa käytetä esiintymishommissa.

Veljesyhtyeen nimi vakiintui tanssiyleisölle sellaiseksi, että tämän porukan tahtiin sai tanssia laidasta laitaan. Esko Lavander muistelee, ettei tuohon aikaan varsinaisia faneja ollut.

Kirsti-vaimokin löytyi kotoisilta Ylivieskan raiteilta, eikä bändihommilla ollut tähän suhteeseen yhtymäkohtaa.

– Olin hyvin harvoin mukana keikoilla. Kun pojat soittivat Lapin hiihtokeskuksissa, silloin taisin olla mukana, Kirsti muistelee.

Sen sijaan moni pariskunta on tullut kertomaan Esko Lavanderille, että he löysivät toisensa Lavanderien säestyksellä.

– Oululaispoliitikko Matti Ahde tuumasi kerran, että olemme syyllisiä hänen ja Hilkan avioliittoon. Tuolloin olimme keikalla Tyrnävällä, Esko tarinoi.

Sen verran Esko Lavanderin soittoura ja oma avioituminen vaativat suunnittelua, että hääpäiväksi valikoitui helatorstai, koska silloin ei ollut kalenterissa bändikeikkaa.