sunnuntai 15.12.2019 | 22:31
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

Liisa Ängeslevä Vaihtopenkin urheilukolumnissa: Tamburiinin tahdista arjen askelluksiin

Kalajokilaakso
To 28.11.2019 klo 19:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Jääkiekkoilijapoika harmitteli, ettei päässyt pelaamaan. Pelien seuraaminen kaukalon laidalta oli paljon tylsempää kuin olla itse mukana jäällä. Olikohan poika loukkaantumisen takia sivussa? Se ei jäänyt mieleeni, sillä kohottelin kulmiani ihan eri syystä. Urheileva poika oli malliesimerkkinä siitä, ettei päässyt kyykkyyn horjahtamatta lähes selälleen tai nenälleen. Pätkä oli kuvituksena uutisessa, jossa kerrottiin, etteivät lapset pääse kyykkyyn ja ylös.

Jotenkin asia olisi vielä käsitettävissä, jos kyseessä olisi ollut liikkumaton poika, mutta että urheilullinen kossi ei siihen pystynyt.

Näillä kympeillä ei kyykistyminen ja kyykystä ylös pääseminen ole ihan niin varmaa kuin sen kuvittelee lapsilla olevan. Vanhemmiten ihminen kangistuu ja tasapainokin alkaa heikentyä, ellei sitten tee jotain liikuntakyvyn ylläpitämiseksi.

Lapsuudessani, reilut 50 vuotta sitten, on ilmiselvästi tehty jotain oikein. Koulussa jumpattiin ja vapaallakin liikuttiin, huvitti tai ei.

Jos nimittäin halusi päästä kaverille tai harrastuksiin, piti matka taittaa kävellen, pyörällä, soutamalla, suksilla tai potkukelkalla.

Vanhemmilla ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta kuljettaa jälkikasvuaan kovin usein.

Lasten liikkuminen ja liikunnallisuus ei ole, eikä voi olla, pelkästään koulun liikuntatuntien varassa. Mutta kiinnostaisi tietää mitä siellä tunneilla mahdetaan puuhata, jos edes kyykistyminen ei lapsilta luonnistu.

Toivottavasti tuo yksittäinen tieto on havahduttanut niin kouluissa kuin harrastusporukoissa. Kyykyt ovat lämmittelyissä hyviä ja loppuvenyttelyissä saadaan myös liikkuvuutta parannettua.

Minun ikäpolveni tytöt muistavat tamburiinin tahdit voimistelutunneilta.

Tämmöisille kömpelömmille tyttösille oli aika lailla kauhun paikka, kun piti pystyä seisomaan päällään tai käsillään. Jo takaperin kuperkeikka oli aika äärirajoilla. Sitä en pidä välttämättä parhaana opetustapana, että jos käsilleen ei ripeästi päässytkään, riuhtaisi opettaja jalat puolapuita vasten ja ilmoitti, että siinä nyt sitten pysyt.

Näillä vuosilla pitää olla tyytyväinen siitä, että myös permannolla ja telineillä harjoiteltiin liikkeitä, vaikka tyttösenä eivät köyden kiipeäminen tai pukkihyppely olleet sieltä mukavimmasta päästä.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin on valmis maksamaan siitä, että saa tehdä kyykkyjä porukassa ja ottaa hien pintaan monenmoisissa ristiaskelissa.

Viimeistään nyt on huomannut, että liikunta auttaa myös arjessa.

Kenestäpä ei olisi mukavaa se, ettei suuremmin kolottele ja että liukkaillakin pinnoilla pysyy enimmäkseen pystyssä.

Liisa Ängeslevä

urheilu@kalajokilaakso.fi

#