Paikallisuutiset

Oulaistelaiset Ritva ja Martti Lehtinen ovat selvinneet kahdesta pahasta liikenneonnettomuudesta – Heitä ei hirvitä autolla liikkuminen, mutta syöpä ja aivoinfarkti ovat aivan eri tavalla arjessa läsnä

OulaistelaisenMartti Lehtisen tietokoneen näytöllä on kaksi pysäyttävää kuvaa liikenneonnettomuudesta.

Ensimmäisessä kuvassa oleva punainen auto on rusentunut merkiltään ja malliltaan täysin tunnistamattomaksi. Kuvasta ei oikeastaan erottaisi, että kyse on edes autosta, ellei siinä näkyisi kuljettajanpuoleista nastarengasta ja pystyisi sen perusteella hahmottamaan saman kyljen keskipilaria ja avoinna olevaa takaovea. Kaikki muu on pelkkää rutistunutta romua.

Toisessa kuvassa on sininen, koko kyljen mitalta ja keulasta kolhiutunut savinen auto. Auton merkkiä olisi vaikea hahmottaa, jos ei olisi kuullut, että kyseessä on Volvo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Sekin meni lunastukseen, Martti Lehtinen sanoo.

Oravaisissa sattuneessa onnettomuudessa auto kynti kolarin jälkeen myös syvän ojan pohjaa.
Oravaisissa sattuneessa onnettomuudessa auto kynti kolarin jälkeen myös syvän ojan pohjaa. Kuva: Martti Lehtisen albumi

Martti ja Ritva Lehtinen ovat joutuneet kahteen vakavaan liikenneonnettomuuteen kymmenen vuoden välein. Ensimmäinen tapahtui Lapinlahdella uudenvuodenpäivänä 2000, jolloin Lehtiset olivat palaamassa Kuopiosta Ritvan veljen perheen luota, ja toinen tapahtui siitä likimain kymmenen vuoden kuluttua, kun Lehtiset olivat ajelemassa Martin sukulaisten luokse Vaasaan juhannuksen viettoon ja Oravaisten kohdalla vasemmalta eteen tullut auto ei huomannut pohjoisesta tullutta, vaan ajoi eteen.

Tämä onnettomuus ei aiheuttanut pitkää sairaalareissua, vaikka auto kolaroitui lunastuskuntoon yhteentörmäyksen ja syvässä ojassa ryösimisen jälkeen.

– Onneksi siinä ojassa ei ollut vettä, ja aivan muusta tehtävästä palaamassa olleet ambulanssi ja paloauto olivat hetkessä paikalla, ikävistäkin asioista myönteisesti ajatteleva pariskunta toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Martti käytettiin Oravaisten terveyskeskuksessa, koska hänen vasen kätensä oli kipeä.

– Minulle annettiin vain särkylääkettä, koska lääkärit olivat juuri lähdössä juhannuksen viettoon, hän muistaa ja kertoo, että he menivät uudelleen lääkäriin Vaasassa, missä käsi tutkittiin tarkemmin ja todettiin, että vasemman käden sormiluu oli mennyt poikki.

– Ja minulla nousi vain verenpaine, kun säikähdin kolaria niin paljon, Ritva toteaa.

Martti Lehtinen teki pisimmän uransa Revon Sähköllä.
Martti Lehtinen teki pisimmän uransa Revon Sähköllä. Kuva: Anne Mattila

Eikä ihme, että Ritva Lehtinen säikähti. Edellinen, Martin liki vuoden mittaisen ja oman parin kuukauden sairauslomat vaatinut onnettomuus, oli vielä tuoreessa muistissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Vaikka itse onnettomuudesta Lapinlahdella en muista mitään, hän sanoo.

Onnettomuus tapahtui, kun Ritva ja Martti Lehtinen olivat uudenvuodenpäivänä lähteneet ajelemaan kotiin Oulaisiin. Lapinlahden kohdalla vastaan tullut auto ajautui mutkassa suoraan heidän autonsa keulaan.

– Tie oli paikoin jäässä, paikoin asfaltilla. Vastaan tullut auto ajautui jäiselle osalle ja luisti siitä meidän auton keulaan, Martti muistelee.

Auto rutistui kuljettajan puolelta niin pahasti kasaan, että sitä piti leikata kattoa irti, jotta Martti saatiin autosta ulos.

Martti Lehtinen muistaa, kuinka tajutessaan tilanteen kaikki oli oudon hiljaista ja kuinka Ritva oli alkanut huolehtia, että on päästävä pois onnettomuusautosta.

– Martti oli sanonut minulle, että ei pääse liikuttamaan jalkojaan, Ritva kertoo.

Lehtisten autoa ei autoksi juuri tunnistanut Lapinlahden onnettomuuden jälkeen.
Lehtisten autoa ei autoksi juuri tunnistanut Lapinlahden onnettomuuden jälkeen. Kuva: Martti Lehtisen albumi

Rytinässä Ritva Lehtiseltä olivat mennet poikki toinen jalka ja käsi. Rintalastaan oli tullut hiusmurtumia ja rikkoutuneet silmälasit olivat viiltäneet silmän ympärillä olevaan ihoon haavoja.

– Eihän minulla muuten näitä uria silmieni ympärillä olisi, nainen vitsailee.

Lehtiset kuljetettiin onnettomuuspaikalta pikaisesti Kuopion yliopistolliseen (KYS) sairaalaan.

– Halusin soittaa itse kotona olevalle Jarkko-pojallemme ja kertoa onnettomuudesta, jotta hän ei huolestuisi, vaikka emme joudu kotiin vielä sinä iltana. Ongelma oli siinä, että sairaalassa ei ollut puhelinta, jolla olisi voinut soittaa suoraan ulos ilman, että sanotaan puhelun tulevan KYS:sta. Viimein varmaan joku henkilökunnasta haki oman puhelimensa, Ritva muistelee ja jatkaa:

– Sanoin Jarkolle puhelimessa, että meillä ei ole täällä mitään hätää. Tarkistavat vaan, ja että isäkin tuotiin paareilla juuri viereeni ja hän näytti ihan hyvältä.

Todellisuus oli toinen. Se alkoi vähitellen valjeta Ritva Lehtiselle, kun hänet vietiin heräämöön puolisonsa luokse. Martilta oli mennyt lantio kasaan, minkä seurauksena virtsarakko oli revennyt ja häpyluu haljennut.

Lehtiset olivat tämän vuosituhannen ensimmäisen viikon hoidettavina Kuopiossa. Martti siirrettiin jatkohoitoon Ouluun ja Ritva kuntoutumaan Oulaisten terveyskeskukseen.

– Minä olin onnellinen pyörätuolista, koska en voinut liikkua kepeillä. Olin myös hyvillään siitä, että minulla oli vain luuvammoja, joiden sairaanhoitajana tiesin paranevan parissa kuukaudessa ja ymmärsin, että minulle ei tule invaliditeettia. Päällimmäisenä tunteena oli ilo siitä, että olemme selvinneet niin pahasta kolarista, Ritva muistelee.

Martin ensimmäinen sairaalareissu kesti toista kuukautta, mutta sairauslomalla hän oli koko vuoden. Vuoteen mahtui lukuisia erimittaisia jaksoa operoitavana sairaalassa.

– Kyllähän siinä oli hengen lähtö lähellä, he myöntävät jälkikäteen.

– Mutta missään vaiheessa en ollut huolissaan Martista, koska luotin terveydenhoitojärjestelmään. Tiesin, että hän on parhaassa mahdollisessa hoidossa, vaikka ajoittain kivut olivat kovat. Olo oli turvallinen, Ritva muistelee.

Kerran Marttia oltiin jo kotiuttamassa, mutta koska hänen olonsa oli tuskainen, päätettiin ottaa verikokeita. Ne osoittivat, että tulehdusarvo oli noussut todella korkeaksi ja oli verenmyrkytyksen vaara. Martti leikattiin jälleen.

– Kyllähän siinä on ollut monta vaaranpaikkaa, mutta onneksi emme tienneet kaikkea, Ritva huokaa.

Kaksi pahaa liikenneonnettomuutta ajaneet Ritva ja Martti Lehtinen jatkavat autoilua edelleen.
Kaksi pahaa liikenneonnettomuutta ajaneet Ritva ja Martti Lehtinen jatkavat autoilua edelleen. Kuva: Anne Mattila

Onnettomuus ei ole aiheuttanut pelkoa ajaa autoa, vaikka pitkään aikaan Lehtisillä ei ollutkaan omaa autoa.

– Koska en muista kolarista mitään, päällimmäiseksi siitä Kuopion reissusta on vain jäänyt mielikuva ja tunne mukavasta matkasta ja kauniista maisemista, Ritva sanoo.

– Ihan eri tavalla arjessa ovat läsnä Martin sairastama aivoinfarkti ja oma rintasyöpä, hän jatkaa.

Martti ja Ritva Lehtinen sairastuivat vakavasti Oravaisten kolaria seuranneena vuotena. Eräänä aamuna Ritva oli keittämässä kahveja lähteäkseen töihin, kun Martti nousi sängystä ja valitti huimausta. Sen jälkeen hän hoiperteli takaisin sänkyyn.

– Käytin Jenni-tyttäremme koiran ulkona ja palasin katsomaan, mikä tilanne, niin Martti rötkötti puolittain sängyssä ja mongersi oudosti. Nostin hänet sänkyyn ja soitin ambulanssin, Ritva muistelee.

Martti saatiin nopeasti tutkimuksiin ja liuotushoitoon Ouluun.

Psykiatrisena sairaanhoitajana työskennellyt Ritva ei pystynyt sinä aamuna töihinsä.

– Silloin huomasin, että sitä työtä ei voi tehdä, jos itsellä on kaaos sisällä, hän sanoo.

Kun Martti oli vielä kuntoutuksessa, löytyi Ritvalta aggressiivinen rintasyöpä.

Ritva Lehtinen on tuttu psykiatrinen sairaanhoitaja muun muassa Visalan ja Kuusistokodin työyhteisöistä sekä Oulaisten lisäksi Kalajoelta ja Merijärveltä.
Ritva Lehtinen on tuttu psykiatrinen sairaanhoitaja muun muassa Visalan ja Kuusistokodin työyhteisöistä sekä Oulaisten lisäksi Kalajoelta ja Merijärveltä. Kuva: Anne Mattila

Ritva Lehtinen sanoo joutuneensa elämänsä aikana niiden asioiden eteen, jota on yrittänyt väistellä. Sairauksien lisäksi on tapahtunut myös mukavia sattumuksia.

– Enhän minä Lampinsaaren tyttö ymmärtänyt ruotsin kielen merkitystä, eikä minulla ollut pienintäkään motivaatiota sen opiskelemiseen, hän aloittaa.

Olisi ollut kuitenkin hyvä opiskella. Ritva Lehtinen meni keskikoulun jälkeen Vaasaan Keskolle töihin ja tutustui kahvilassa poikanelikkoon, joilla kaikilla muilla olivat ruotsinkieliset nimet paitsi yhdellä "marttilehtisellä".

– Martti ei edes murtanut suomea puhuessaan, joten en arvannut, että hän on ruotsinkielinen ja heidän kotonaan puhutaan vain ruotsia, Ritva muistelee ja Martti lisää, että hänen äitinsä tuskin puhui kymmentä sanaa enempää suomea:

– Koska ei tarvinnut. Ei siihen muuta syytä ollut. Isä osasi molemmat kielet sekä venäjää, koska hänen isänsä oli sieltä lähtöisin.

Ritvan ruotsinkielentaitoa kysyttiin lisää, kun pariskunta muutti Ruotsiin. Kolmen Ruotsin vuoden jälkeen kesälomareissulla Martti kuuli työpaikasta Lampinsaaren kaivoksella ja haki kehotuksesta sitä ja tuli valituksi.

– Lampinsaaressa asuessa aloitin kaupallisen koulutuksen Oulaisissa. Koska linja-autoja ei kulkenut, joudun ajamaan ajokortin, vaikka olin aina vannonut, että korttia en aja, Ritva naurahtaa.

Eläkepäiviään Lehtiset viettävät Oulaisten Puistolassa sijaitsevassa kodissa, jonka ostivat Martin entiseltä työkaverilta 1970-luvulla.
Eläkepäiviään Lehtiset viettävät Oulaisten Puistolassa sijaitsevassa kodissa, jonka ostivat Martin entiseltä työkaverilta 1970-luvulla. Kuva: Anne Mattila

Lampinsaaresta Lehtiset muuttivat Oulaisiin, kun Martti sai töitä Revon Sähköltä asennuspuolen teknikkona. Ritva oli toimisto- ja myyntitöissä VM Steelillä.

– 90-luvun alussa olin tilanteessa, että olisi pitänyt lähteä jatko-opiskelemaan kaupallista alaa tai jotain aivan muuta. Näin ilmoituksen psykiatrisen sairaanhoitajan koulutuksen käynnistymisestä. Silloin tajusin, että tuossa on se, mitä haluan isona tehdä, hän kertoo ja sanoo, että ala ja työ olivat juuri sitä, mitä todella halusi tehdä.

Sairaanhoitajaksi 46-vuotiaana valmistunut nainen ehti työskennellä Visalassa, Kuusistokodilla, Oulaisten terveyskeskuksessa ja viimeiseksi Kalajoella ja Merijärvellä.

Martti on vakuuttunut, että pariskunnan elämänmyönteinen asenne on juuri hänen puolisonsa ansiosta ja viittaa vaimonsa ammattiin:

– Ritva osaa ja on aina osannut käsitellä ihmisiä.

– Asioilla on aina monta puolta. Pitää löytää se myönteinen puoli, Ritva myöntää ja jatkaa:

– Me emme ole jääneet kiinni ikäviin asioihin, vaan aina olemme katsoneet toiveikkaina huomiseen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä