keskiviikko 29.1.2020 | 19:59
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Päivyri

Toini Haapakoski 100 vuotta tänään – Ylivieskan Kantokylältä tarvitsi lähteä vain vuodeksi töihin Turkuun

Pirjo Kunelius Kalajokilaakso
Ke 15.1.2020 klo 08:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Toini Haapakoski (o.s. Haikola) viettää 100-vuotismerkkipäivää syntymäpäiväseurojen merkeissä läheistensä kanssa tänään keskiviikkona Ylivieskassa.

– Paljon lapsia ja paljon työtä – siinäpä ne tärkeimmät asiat, Toini Haapakoski kiteyttää lämpimästi hymyillen elämäntaipaleensa yhteen lauseeseen, kun kohtaamme hetken verran hänen ja tyttärensä Päivi Naskalin kanssa Ylivieskan Hoivalla.

Palataanpa ajassa taaksepäin ja Ylivieskan Kantokylälle, jonne Toini Haikola syntyi 15.1.1920 metsänvartijan perheeseen Vainionpään tilalle.Kahden kamarin asuntoon mahtui höyläpenkki ja isä opetti myös koululla käsitöitä.

– Muistan vieläkin, miten ihanalta vastahöylätyt lastut tuoksuivat, Toini Haapakoski muistelee ja mainitsee lapsuutensa olleen onnellista ja lystikästä.

Kansakoulun käytyään Toini työskenteli vuoden kotiapulaisena tukkukauppias Bergelinin perheessä Turussa. Nyt hän voi jo tunnustaa, että oli tuolloin rakastunut oman kylän poikaan Mattiin.

Turusta palattuaan hän avioitui maanviljelijä Matti Haapakosken kanssa ja muutti lapsuudenkodistaan kilometrin päähän Ylimäen miniäksi. Tilalla asui kahden sukupolven väkeä, mutta vanhan isäntäparin voimat eivät enää riittäneet tilan töihin. Lähestulkoon ensitöikseen ripeäotteinen Toini Haapakoski keitti punamultamaalia ja maalasi Ylimäen talon.

– Kun miehet joutuivat (talvi)sotaan, niin me naiset teimme armotonta työtä.

Kantokylän luottomies, kunnanvaltuutettu ja Kantokylän Osuuskassan hoitaja Matti Haapakoski oli viisi vuotta sotarintamalla välirauhan aika mukaan lukien.

Toini Haapakoski hoiti perheen ja maatilan töiden lisäksi sodan ajan myös Kantokylän Osuuskassaa.

– Kansakoulupohjalta, eikä hilkun virhettä tullut! Kassantarkastaja kävi Helsingistä saakka, Toini Haapakoski sanoo, ja kertoo, miten miehensä oli perehdyttänyt kassanhoitajan tehtäviin jo ennen sotaa, kun työt ja yhteisten asioiden hoito veivät miestä ja asiakkaita piti palvella.

– Sota ei tullut lähelle Kantokylää, mutta iltaisin peitimme kaikki ikkunat, jotta lentokoneista ei huomattaisi talojen valoja, Toini Haapakoski muistelee sota-aikaa ja miettii, ettei siihen aikaan tuntenut pelkoa, mutta huolta kylläkin rintamalla olevista miehistä; pääsevätkö he koskaan hengissä kotiin.

Toini ja Matti Haapakosken perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista neljä on vielä elossa.

– Täyttä elämää elettiin perheen kesken.

Toisaalta elämä Kantokylällä oli yhteisöllistä. Heinätyöt ja puinnit riihessä tehtiin kökässä yhteisvoimin ja toisia auttaen. Lapin sodan jaloista Ylivieskaan sijoitettiin inarilaisia evakkoja, ja heitä oli Kantokylälläkin. Lisäksi oli monenlaista kulkijaa, jotka poikkesivat yösijaa pyytämässä.

– Kahvi keitettiin kaikille ja pidettiin vierasta. Ruuan suhteen oltiin omavaraisia: tarvittaessa mulli tapettiin, leivät ja pullat leivottiin itse.

Toini Haapakoski osasi tehdä niin perunajauhot kuin saippuatkin. Käsityöt olivat aikanaan hyvin tärkeitä. Kangaspuissa oli aina jotain tekeillä ja sängynpeitteet syntyivät virkaten.

Kasvimaan viljelemisen hän oppi jo lapsuudessaan, joten hyötytarhassa oli vähintäänkin herneitä, lanttua, naurista, punajuurta ja porkkanaa. Lisäksi Toini Haapakoski teki viljelykokeiluja harvinaisemmillakin kasveilla. Luonnosta kerättiin sienet ja marjat talteen. Perheenäiti piti huolta, että lapsilla oli vitamiinipitoista ruokaa tarjolla.

Toini Haapakoski on lukenut paljon kirjallisuutta ja piti tärkeänä, että lapset pääsisivät kouluun, vaikka tuohon aikaan se ei ollut itsestäänselvyys ja merkitsi myös rahallista satsausta. Kansakoulun jälkeinen yksityinen oppikoulu oli maksullinen ruokia myöten.

Nyt Toini Haapakoski voi olla tyytyväinen, kun suvussa on professoriakin kahdessa sukupolvessa.

Toini Haapakoski jäi leskeksi 1982, ja elämän varrelle mahtuu monia muitakin raskaita menetyksiä, mutta valoisa elämänasenne ja lempeä huumori ovat kannatelleet eteenpäin.

– Nauru ei ole enää niin herkässä, mutta olen melko hyvässä kunnossa, Toini Haapakoski analysoi ja osoittaa, että iän tuomien vaivojen kanssa voi pärjätä, vaikka Kantokylän kodista tie on kulkenut ensin Kotikartanoon ja sittemmin Hoivalle.

– Vanhusten elämä oli ennen ankeaa ja he saivat elää omaa elämäänsä, nykyään on palveluja tarjolla. Ennen vesikin tehtiin talvella sulattamalla lumesta, mutta nyt Kantokylälläkin tulee vesi hanasta joka taloon. Nyt on melko täydellistä!

#