Paikallisuutiset

Lihavuusleikkauksen jälkeen oulaistelainen Anu Saukko on seissyt hämmästyneenä peilin edessä ja kysynyt: "Olenko edes sama ihminen?" – Hän on nyt puolet pienempi kuin vuosi sitten

OulaistelainenAnu Saukko, 47, sanoo saaneensa uuden, kooltaan puolta pienemmän, mutta henkisesti monta kertaa suuremman elämän lihavuusleikkauksen jälkeen. Painon laskiessa hyvinvointi ja kunto, mutta myös itsetunto, ovat nousseet.

– Lihavuusleikkaus oli minulle lottovoitto, joka antaa lisää aikaa elämälle, hän sanoo ja jatkaa:

– Usein olen seissyt peilin edessä ja miettinyt, olenko minä tuo ihminen, joka katsoo peilistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ei ihme, että Anu itsekään ei ole tahtonut pysyä nopeassa muutoksessa mukana, sillä hän on nyt kiloissa puolet pienempi kuin vuosi sitten. Farkut ovat vaihtuneet 52-numeroisista 42:een ja useamman x:n large-mitoituksella olevat yläosat M- ja L-kokoon vaatteisiin, jotka hänellä olivat viimeksi 19-vuotiaana.

– Häpesin lihavuutta ja pukeuduin "telttoihin", jotta sain peitettyä kiloni. Nyt voin jo pitää muodoltaan aivan toisenlaisia vaatteita, hän iloitsee.

Tärkeintä on kuitenkin takaisin saatu terveys. Verenpaine on laskenut, rytmihäiriöt helpottaneet ja liikunta alkanut maistua aivan uudella tavalla, kun jalkojen ei tarvitse enää kannatella 108:aa kiloa ja kuntokin on parantunut liikunnan myötä.

Koirat vievät Anun lenkkeilemään vähintään kaksi kertaa päivässä. Tavoitteena onkin joka päivä liikkua tunti.
Koirat vievät Anun lenkkeilemään vähintään kaksi kertaa päivässä. Tavoitteena onkin joka päivä liikkua tunti. Kuva: Anne Mattila

Melko tarkasti vuosi sitten Anu Saukko oli kuntoutuksessa Taukokankaalla lukuisien vaivojensa vuoksi. Kuntoutukseen kuului myös käynti ravitsemusterapeutilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Siellä sain kipinän painon pudottamiseen. Ravitsemusterapeutti kertoi myös lihavuusleikkausmahdollisuudesta, joka tuntui heti hyvältä vaihtoehdolta, hän kertoo.

Anu sai kuntoutuksesta lähetteen lihavuusleikkaukseen, mutta se vaati myös työterveyslääkärillä käynnin ja hänen suostumuksensa leikkaukseen.

– Edellytyksenä oli sekin, että pudotan 7–8 kiloa ennen leikkausta ja pääsen tiettyyn painoindeksiin. Sain ravitsemusterapeutilta hyvät ruokaohjeet, joita noudatin tarkasti. Aloin myös pitää tarkkaa ruokapäiväkirjaa, hän muistelee.

Painon pudottaminen vaati myös liikuntaa. Anu aloitti pitkästä aikaa vesijuoksun ja liikkui kahden berninpaimenkoiransa kanssa sen, minkä huonolta kunnoltaan jaksoi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olin tuolloin ihan rapakuntoinen. En jaksanut käytännössä mitään muuta kuin juuri ja juuri käydä töissä, työpäivän päälle syödä valtavan annoksen ruokaa ja vääntäytyä sohvalle levähtämään. Hengästyin vähäisestäkin rasituksesta, ja koirien kanssa liikkuminenkin oli täyttä pakkoa, hän muistelee ja kertoo, että oikein mikään ei tuolloin kiinnostanut, eikä oikein mistään hän innostunut:– Ajattelin, että saan olla lihava läski.

Todellisuudessa Anu olisi halunnut tuolloinkin harrastaa, esimerkiksi mennä Oulaisten uuteen uimahalliin, mutta ei kehdannut kilojensa vuoksi.

– Olen ollut ikuinen laihduttaja, joka on laihduttanut ja lihonut aina takaisin lisäkilojen kanssa. Olen kokeillut Painonvartijat ja kaikki muut keinot, mutta aina repsahtanut ja kilot ovat tulleet takaisin. En mistään löytynyt apua itselleni, hän kertoo.

Enimmillään Anu Saukko painoi 108 kiloa.
Enimmillään Anu Saukko painoi 108 kiloa. Kuva: Anu Saukon arkisto

Ylipainoa oli pahimmillaan jo niin paljon, että nilkat alkoivat loppua ja pohkeessa repesi suonikohju.

– Maanantaisin mietin, miten jaksan taas viisi päivää töissä ennen kuin on seuraava viikonloppu. En jaksanut tehdä töissä enää kaikkea, mitä piti, Anu Saukko muistelee.

Kavereiden kanssa lenkkeileminen oli hetkellistä.

– Ensin innostuin ja sitten repsahdin.

Anu on ollut myös tunnesyöjä.

– Olen syönyt sekä iloon että suruun, ja vaikka olisin juuri syönyt, söin lisää. Söin jatkuvasti parin kolmen ihmisen edestä. Silmilläkin söin, hän kertoo ja sanoo aluksi hämmästyneensä, miten paljon vähemmällä ruoalla ihminen tulee toimeen.

Anu on ollut myös perso. Makeanhimo oli kova ennen laihdutuksen aloittamista, mutta se hävisi vähitellen.

Ravitsemusterapeutin ohjeet Anu Saukko otti tosissaan. Hän noudatti niitä tarkasti ja paino alkoi laskea. Muutosta tapahtui niin joutuin, että ravitsemusterapeutti ja lääkäri jopa kysyivät, haluaakokaan Anu enää lihavuusleikkaukseen.

– Lääkärille kerroin, että haluan leikkaukseen ja tarvitsen ympärilleni vahvan tukiverkon, hän kertoo ja sanoo epäilleensä, onko hänestä pudottamaan painoa.

Kun leikkausta varten tavoitteena olleet kilot olivat karisseet jo hyvissä ajoin ennen elokuulle suunniteltua leikkausta, Anu päätti ottaa vielä 10–15 kiloa aikaisemman kahdeksan kilon lisäksi.

– Tuntui hullulta, että paino lähti putoamaan niin nopeasti, hän itsekin hämmästelee.

Anulle tehtiin niin kutsuttu mahalaukun ohitusleikkaus. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokaa mahtuu mahalaukkuun kerralla vain vähän.

– Leikkauksen jälkeen syöminen aloitettiin parista ruokalusikallisesta mehukeittoa. Sen enempää sinne ei sopinut.

Leikkaus itsessään meni hyvin, eikä kipuja ollut voimakkaan lääkityksen ansiosta.

– Olin vain älyttömän uupunut muutaman päivän leikkauksen jälkeen. Se kuului paranemiseen, hän kertoo.

Painoa on seurattu koko ajan tarkasti. Repsahduksia ei saa tulla. Mahalaukku venyy herkästi entiselleen.

Moni tunnistaa muuttuneen Anun äänen perusteella.
Moni tunnistaa muuttuneen Anun äänen perusteella. Kuva: Anne Mattila

Leikkauksen jälkeen Anu Saukolta on tippunut 36 kiloa.

– Hämmästyttää, miten sama ihminen voi kutistua niin paljon, hän sanoo.

Anu on hämmästynyt myös siitä, miten paljon vähemmällä ruoalla ihminen oikeasti tulee toimeen.

– Nykyisin syön pari desiä parin kolmen tunnin välein. Olo on kylläinen ja energiatasot ovat aivan jotain muuta kuin lihavana, hän kertoo ja jatkaa:

– Syön vain vähän lihaa, koska se ei tahdo sulaa, eikä mahaan mahdu paljoa ruokaa kerralla. Minulla ei myöskään ole enää nälkä, kuten ennen. Tulee vain huono olo, jos syö enemmän.

Säännöllinen ruokarytmi on tärkeä verensokeritasapainon ylläpitämisen vuoksi.

– Kello pitää panna soimaan, että muistaa syödä tarpeeksi usein. Mistään en koe joutuneeni luopumaan, vaikka syönkin paljon vähemmän kuin ennen.

Anun elimistö opettelee nyt uuteen elämään. Paino on laskenut näihin päiviin asti. Nopean painonpudotuksen vuoksi iho ei ole pysynyt samassa tahdissa, vaan jalkojen, mahan ja käsivarsien nahkat roikkuvat lähes tyhjinä.

– Ylimääräinen mahanahka leikataan parin vuoden päästä pois. Se kuuluu yhteiskunnan kustantamiin leikkauksiin, mutta jos halua leikkauttaa muut, ovat ne omakustanteisia, hän kertoo ja pohtii, tuleekohan kesällä irtonaisen ihon kanssa ongelmia.

Anu Saukko liikkuu paljon ulkona perheen koirien kanssa, koska nyt jaksaa paremmin kuin vuosi sitten, jolloin painoi puolet nykyistä enemmän.
Anu Saukko liikkuu paljon ulkona perheen koirien kanssa, koska nyt jaksaa paremmin kuin vuosi sitten, jolloin painoi puolet nykyistä enemmän. Kuva: Anne Mattila

Anu on ollut aina kirppari-ihminen. Isoimmillaan ollessa ei kirppiksiltä tahtonut löytyä vaatteita hänelle.

– Mutta nyt löytyy ihan valtavasti minun kokoisia vaatteita, joista osa lähes pitämättömiä. Olen nauttinut uudesta koostani ja ostanut myös uusia vaatteita, hän kertoo ja jatkaa:

– Tuntuu ihanalta mennä ja mahtua pieneen sovituskoppiin kokeilemaan vaatteita.

Liikkumisesta on tullut Anu Saukolle elämäntapa. Hän on päättänyt liikkua vähintään tunnin joka päivä.

– Yleensä käyn aamusta puolen tunnin lenkin koirien kanssa ennen töihin lähtöä ja toisen kerran töiden jälkeen.

– Enää en hengästy, eikä sydänkään hakkaa kuin maratonin juoksun jälkeen, kun vähän liikkuu tai tekee kotitöitä.

Anu nauttii liikkumisesta erityisesti ulkona, mutta myös koko elämästä ja terveestä olotilasta.

– Minun sisälläni on aivan erilainen rauha kuin aikaisemmin.

Unta Anu tarvitsee puolet vähemmän kuin ennen leikkausta ja olo on silti virkeä.

– Ikinä en uskoisi, jos en olisi itse kokenut, miten paljon leikkaus vaikuttaa hyvinvointiini.

Elämä maistuu Anu Saukosta paremmalta kuin vuosikymmeniin. Lihavuusleikkaus toi takaisin terveyden.
Elämä maistuu Anu Saukosta paremmalta kuin vuosikymmeniin. Lihavuusleikkaus toi takaisin terveyden. Kuva: Anne Mattila

Vertaistuen merkitys on ollut myös suuri. Anu Saukko kuuluu lihavuusleikattujen Facebook-ryhmään, jossa jaetaan ajatuksia ja vaihdetaan kuulumisia, mutta myös saavutuksia ja ihastellaan toinen toistensa tuloksia.

– Oulussa sairaalassa tutustuin neljään henkilöön, kun olin leikkauksessa. Heidän kanssaan pidän myös paljon yhteyttä. Vertaistuki on tärkeää, jotta huomaa, ettei ole asioiden kanssa yksin, hän sanoo.

Tukea saa myös sairaalalta, jonne on käyntejä ja soittoaikoja niin ravitsemusterapeutille kuin kirurgillekin.

– Ja aina voi soittaa, jos tulee jotain. Seuraavaksi minulla on rasvaprosentin mittaus, Anu kertoo.

Anu Saukko on saanut vaihtaa "teltat" normaaleihin vaatteisiin, joissa on muotoja.
Anu Saukko on saanut vaihtaa "teltat" normaaleihin vaatteisiin, joissa on muotoja. Kuva: Anne Mattila

Suhtautuminen puolella pienentyneeseen Anuun on ollut hämmentävä.

– Monikaan ei ole kehdannut kysyä, mikä minulla on, koska olen muuttunut niin paljon. Osa on ajatellut, että olen sairastunut syöpään ja laihtunut, mutta eihän sellaisesta asiasta tulla toiselta ihmiseltä suoraan kysymään, Anu kertoo ja jatkaa:

– Joku taas on tunnistanut minut äänestä ja kysynyt, olenko tosiaan se ihminen, joksi hän luulee.

Enää Anu Saukko ei häpeile kertoa, että on käynyt lihavuusleikkauksessa. Edeltä hän ei kertonut asiasta edes työkavereille, joista pari oli kokenut saman.

– Minä olen saanut monta vuotta lisää elämääni, eikä enää tarvitse pelätä, että menetän työni lihavuuden takia ja joudun jäämään ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle, laitoshuoltajan töitä Haapavedellä tekevä nainen kertoo.

Anu nauttii nyt jokaisesta päivästä entistä virkeämpänä. Hän odottaa innolla kevättä ja aurinkoa.

– Tämä on niin ihana saavutus, etten ikinä olisi itsestäni uskonut.

Jäljellä on enää muutama vaatekappale ajalta, jolloin Anu painoi yli sata kiloa.
Jäljellä on enää muutama vaatekappale ajalta, jolloin Anu painoi yli sata kiloa. Kuva: Anne Mattila

Lihavuusleikkaus

Leikkaushoidon edellytys on asianmukainen edeltävä konservatiivinen hoito, kuten esimerkiksi terveydenhuollon toimintayksikön toteuttama laihdutusryhmähoito tai riittävän pitkä, noin puolen vuoden yksilöllinen hoito, joka on johtanut elämäntapamuutoksiin ja vähintään seitsemän prosentin laihtumiseen.

Leikkaushoitoa pidetään aiheellisena, kun painoindeksi on yli 40 tai yli 35 ja potilaalla on lihavuuden liitännäissairaus tai sen vaaratekijöitä, kuten tyypin 2 diabetes, kohonnut verenpaine, uniapnea, kantavien nivelten nivelrikko tai munasarjojen monirakkulatauti tai kun potilas on iältään 18–60-vuotias, yläikäraja ei ole ehdoton.

Potilaalla ei saa olla merkittävää päihdeongelmaa.

Vakavissa mielenterveysongelmissa ja vaikeissa syömishäiriöissä tulee käyttää erityistä harkintaa ja konsultoida psykiatria.

Potilaan arvioidaan kykenevän muuttamaan syömistottumuksiaan leikkauksen edellyttämällä tavalla.

Onnistumisen kannalta keskeisintä lienee potilaan perinpohjainen harkinta ja valmius huomattavasti aikaisempaa pienempään ateriakokoon, terveelliseen ruokavalioon ja ruumiinkuvan huomattavaan muutokseen.

Lihavuuden kirurgista hoitoa harkitaan aina yksilöllisesti.

Lähde: Käypä hoito -suositukset

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä