Paikallisuutiset

Omaisuus myyntiin ja rinkka selässä maailmalle – Rohkea heittäytyjä Heidi Greus on nopea käänteissään, mutta palasi nyt hetkeksi kotikulmilleen Ylivieskaan

"Asiat tapahtuvat siten kuin niiden kuuluu tapahtua."

– Tykkään uusista kokemuksista, ja pidän heittäytymistä omana vahvuutenani. En usko sattumiin, asiat tapahtuvat siten kuin niiden kuuluu tapahtua. Teen ja toteutan päätöksiä tarvittaessa tosi nopeasti.

AlavieskalaislähtöiselläHeidi Greusilla, 32, on ihailtavan rohkea ote elämään, mistä on etu, kun on tehnyt paljon keikkatyötä ja työskennellyt Australiassa saakka. Toisaalta Heidi Greus on vastuullinen ja pidetty työntekijä sekä nykyään myös yrittäjä, joka paneutuu tunnollisesti työhönsä koko olemuksellaan.

Joulun aikaan Heidi Greus teki salamavauhdilla paluumuuton Helsingistä kotiseutunsa kulmille Ylivieskaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Äitini sairastui ja siskoni oli juuri muuttanut täältä muualle, joten minulle tuli vahva tunne tulla lähemmäs perhettäni. Olen aina puhunut, että perhe on tärkein ja nyt on aika elää näiden arvojen mukaisesti. Etsin heti netistä tiedot Ylivieskan vapaista asunnoista ja onnistuin nappaamaan itselleni ensimmäisen, jota nettisivut tarjosivat, Heidi Greus kertoo kerrostaloyksiössään, jossa sisustuksen pienet yksityiskohdat ovat matkamuistoja maailmalta.

Koulutettu urheiluhieroja toi Hierontasoturi-yrityksensä mukanaan ja vuokrasi tilan Valtakadun varren Kauneussalonki Beautypisteestä.

Uusi yrittäjä, uudella paikkakunnalla halusi selkänojaa myös palkkatyöstä. Heidi Greusilla on pitkä kokemus töistä ravintola-alalta, joten kysyvälle vastattiin myöntävästi Ravintola PikkuVeljestä, jossa hän työskentelee nyt vuoropäällikkönä.

Palataan pikasilmäyksen verran Heidin kouluvuosiin. Alavieskassa käydyn yläasteen jälkeen "kympintyttö" kävi opettajan suosituksesta kokeilemassa lukio-opintoja Kalajoella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Lukio ei tuntunut omalta, joten hakeuduin opiskelemaan matkailupalvelujen tuottajaksi Oulun seudun ammattiopistoon. Koulutus oli eräpainotteinen, mutta valtavan monipuolinen, sisältäen muun muassa alkoholin anniskelupassin ja tarjoilijakoulutuksen.

Opiskeluaikanaan hän pääsi ensin työharjoittelijaksi Oulun kaupunginteatteriin ja sitä kautta töihin.

– Olin jokapaikanhöylänä lipunmyynnissä, vahtimestarina, aulapalveluissa ja infotiskillä.

Ammattipätevyys taskussaan Heidi Greus muutti silloisen aviomiehensä kanssa Oulusta Helsinkiin. Työpaikka löytyi Helsingin kaupunginteatterin lipunmyynnistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– En suoraan työllistynyt sille alalle, mihin opiskelin, mutta teatterimaailma on mielenkiintoinen ja opettavainen työpaikka!

Lapsuudenkodistaan Heidi ammensi opit yrittäjäasenteeseensa; hän ei kaihda ottaa riskejä ja tarttua monen sortin työtilaisuuksiin.

– Riskejä pitää ottaa, koska ilman niitä ei uusia kokemuksia voi saavuttaa. Isäni (Allan Suonvieri) teki työuransa traktoriurakoinnin yksityisyrittäjänä.

– Halusin asua joskus ulkomailla, ja se hetki koitti, kun kolmivuotinen avioliittoni päättyi. En käynyt millään au pair -sivustoilla, vaan helsinkiläisellä ystävälläni oli hyvä ystävä Australiassa, joka tarvitsi apua. Sanoin irti työpaikkani, myin kaiken omaisuuteni ja lähdin rinkan kanssa matkaan. Hoidin vuoden verran au pairina kolmea vilkasta, mutta ihanaa poikaa. Olin perheen vanhempien kanssa melkein samaa ikäluokkaa, joten minulla on kuin toinen koti Australiassa.

Australian massiiviset maastopalot eivät ole ulottuneet Victorian osavaltiossa Melbournen lähistöllä asuvan perheen kotiovelle, mutta toki tilanne huolestuttaa jokaista "aussia".

- Vanhemmiten reissulta hakee erilaisia asioita. Marraskuussa lähden Intiaan opiskelemaan joogaohjaajaksi, Heidi Greus kertoo.
- Vanhemmiten reissulta hakee erilaisia asioita. Marraskuussa lähden Intiaan opiskelemaan joogaohjaajaksi, Heidi Greus kertoo. Kuva: Pirjo Kunelius

Au pair -vuoden jälkeen Heidi Greus sai töitä Helsinki-Vantaan lentoaseman kahviloista ja ravintoloista. Kotiinpaluun jälkeen hinku takaisin Australiaan oli jatkuvasti kova, joten puolen vuoden jälkeen hän lensi takaisin tarkoituksenaan jatkaa matkaansa Uuteen-Seelantiin.

– Sillä reissulla iski pienoinen koti-ikävä ja yllätin kaikki palaamalla jo kolmen kuukauden kuluttua Suomeen. Minulla ei ollut työpaikkaa, eikä asuntoa, joten palasin hetkeksi lapsuudenkotiini Alavieskaan. Ensimmäisen varsinaisen matkailualan koulutusta vastaavan työpaikkani sain Kalajoelta, jossa työskentelin monenlaisissa ravintolatöissä Rantakallassa ja Lokkilinnassa.

Kesäsesongin päätyttyä Heidi Greus tapansa mukaan mietti, mitä haluaisi seuraavaksi tehdä.

– Lähetin Ravintola Puistolaan Ouluun avoimen hakemuksen ja omistaja oli ihmeissään, miten osasin hakea työpaikkaa, joka oli vasta hänen ajatuksissaan. Siellä tapasin viimeisimmän poikaystäväni ja pian kävikin ilmi, että kyseinen kokki halusi uusia haasteita Helsingistä, joten muutimme sinne ja työllistyimme eri ravintoloihin.

Vuoden yhteiselon jälkeen pariskunta päätti lähteä neljäksi kuukaudeksi reissuun Australiaan, Thaimaahan, Malesiaan ja Iso-Britanniaan.

– Siinä ajassa oppii tuntemaan kumppaninsa. Meillä oli hyvä reissu, mutta kotiinpaluun jälkeen erosimme ystävinä ja siitä lähtien olen jatkanut elämää itsekseni.

Pari vuotta sitten Heidi Greus pakkasi päiväkirjansa reppureissulle Vietnamiin ja lähti miettimään, mitä ryhtyisi opiskelemaan. Hyvinvointialan työt tuntuivat ystävän esimerkin vauhdittamana kutsuvilta, joten eipä aikaakaan, kun Heidi opiskeli Vuokatin urheiluopistossa urheiluhierojan ammattiin.

Helsingissä Greus treenasi Training for Warriors -kuntosalilla ja tunsi kuntosalikonseptin maahan tuoneen hyvinvointialan sarjayrittäjän ja puhetilaisuuksistaan tunnetun Johannes "Hatsolo" Hattusen.

– Halusin hänelle töihin ja pääsinkin assistentiksi, olimme vitsailleet aiheesta aikaisemmin. Syksyllä aloitin myös op-kevytyrittäjänä ja löysin Hierontasoturi-yritykselleni vuokratilat Helsingin kotini naapurista.

Joulukuu muutti kuitenkin Heidi Greusin suunnitelmat. Juurilleen paluu on yllättäen saanut Heidin huomaamaan, että hän haluaakin toimia yrittäjänä lähempänä luontoa ja etäämmällä pääkaupungin hälinöistä.

– Marraskuussa lähden Intiaan opiskelemaan joogaohjaajaksi. Kehitän itseäni edelleen sydän ja sielu avoimina!

 - Minulle tuli vahva tunne tulla lähemmäs perhettäni, vuodenvaihteessa ylivieskalaistunut Heidi Greus tunnustaa.
- Minulle tuli vahva tunne tulla lähemmäs perhettäni, vuodenvaihteessa ylivieskalaistunut Heidi Greus tunnustaa. Kuva: Pirjo Kunelius
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä