torstai 9.4.2020 | 04:06
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Oulainen ottaa käyttöön hyvinvoinnin kuntakortin

Seppo Kangas
Ti 25.2.2020 klo 11:34

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Oulaisten kaupunki ottaa käyttöön Pohjois-Pohjanmaalla lanseeratun hyvinvoinnin kuntakortin vuosittaisen hyvinvointiraportin muodoksi. Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina.

Kuntakortissa on tiivistetysti kunnan tiedot, erityispiirteet, kunnan keskeiset hyvinvoinnin haasteet ja vahvuudet sekä hyvinvointitavoitteet tulevalle vuodelle. Kortissa kuvataan indikaattoritiedolla laajasti kuntalaisten hyvinvointia ja se kuvaa hyvinvoinnin nykytilaa sekä määrittää hyvinvoinnin tavoitteet seuraavalle vuodelle.

Kunnissa valmistellaan kerran valtuustokaudessa laaja hyvinvointikertomus, jonka tavoitteita ja toimenpiteitä päivitetään vuosittain. Oulaisissa ei ole aiemmin valtuuston hyväksymää hyvinvointikertomusta. Nykyinen hyvinvointityöryhmä valmistelee kertomusta ja tuo sen valtuuston hyväksyttäväksi keväällä 2021.

Oulainen lähtee mukaan Kuntaliiton Kuntalaistutkimukseen ja Päättäjätutkimukseen. Ne ovat osa Kuntaliiton tulevaa uutta tutkimusohjelmaa, jota valmistellaan työnimellä Erilaistuva KuntaSuomi 2025. Kynnysraha tutkimuksiin on 800 euroa.

Oulaista pyydettiin mukaan, koska kaupunki on ollut mukana Kuntaliiton kymmenvuotisessa KuntaSuomi 2004 -tutkimusohjelmassa. Näin uuteen tutkimusohjelmaan saadaan vertailutietoa.

Kaupunki osallistuu myös Nuorten yrittäjien tuotannollisten yritysten kehittäminen -hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää alueen alle 30-vuotiaiden yrittäjyystaitoja. Samalla synnytetään alueelle nuorten käynnistämiä tuotannollisia ja teollisen tuotannon palvelua harjoittavia yrityksiä.

Centria-ammattikorkeakoulun hankkeeseen ovat lähdössä myös Ylivieska, Sievi ja Kalajoki sekä Raahen seutukunta.

Myös Hanhikivi 1 -ydinvoimalan alihankintaverkostojen koordinaatiopalvelu -hankkeeseen Oulainen osallistuu 2 000 euron vuotuisella maksuosuudella. Raahen seutukunnan kehittämiskeskus palkkaa palvelukseensa Hanhikivi-koordinaattorin, joka on kaikkien mukaan lähtevien tahojen ja niiden edustamien yritysten käytettävissä.

#