torstai 9.4.2020 | 02:49
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Mikko Kinnunen Eduskunnasta-kolumnissaan: Suositaan suomalaista lähiruokaa hankinnoissa

Ke 26.2.2020 klo 05:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Sain kansanedustajana kolmannen kummin, tällä kertaa kummitilan. Aikaisemmin olen saanut tutkija- ja yrittäjäkummit. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto nimesi kummikseni 22-vuotiaan reippaan maitotilallisen.

Kummitoiminta lisää molemminpuolista tiedonkulkua päättäjien ja maataloustuottajien välillä. Toiminnan kautta viljelijän arki avautuu päättäjälle. Kansanedustajana saan omaan työhöni ajankohtaista tietoa aivan ruohonjuuresta. Viljelijä saa edustajan kautta tietoa, mitä poliittisessa päätöksenteossa tapahtuu.

Kävimme vilkasta keskustelua maa- ja metsätaloudesta ilmastonmuutoksen ratkaisijoina. Biotalous tuo uusia mahdollisuuksia maalle. Puhuimme puhtaasta ja terveellisestä suomalaisesta lähiruuasta, josta tulee tehdä vientituote. Se on myös tärkeä osa maamme yhteiskuntarauhaa, huoltovarmuutta ja turvallisuutta. Jotta Suomi voi kaikissa olosuhteissa turvata kansalaisille ruokaturvan, tarvitsemme itsenäisen ja menestyvän ruokajärjestelmän. Näin selviämme tulevaisuuden suurista haasteista.

Yhteisenä tavoitteemme tulee olla kannattava maataloustuotanto, jonka päälle rakentuu reiluilla pelisäännöillä toimiva ruokajärjestelmä. Meidän on saatava kaksi kannattavuuden kivijalkaa kuntoon. Elintarvikkeiden markkinoilta saatavan hinnan tulee vastata tuotantoamme. Elintarvikeketjun sisäinen tulonjaon on oltava reilumpaa.

Puhuimme myös koulutuksesta. Peruskouluissa tulee opettaa riittävästi matematiikkaa, yrittäjyyttä ja taloudellista ajattelua. Maatalousoppilaitoksissa ja muissa toisen asteen kouluissa kannattaa jatkaa vahvaa talousopetusta, joka ankkuroituu käytännön elämään. Opettajien tulee pysyä ajan hermolla, toteuttaa jatkuvaa oppimista. Tästä voisivat osaltaan huolehtia maatalouden tutkimuskeskukset.

Kaikilla tiloilla ja yrityksillä ei ole jatkajaa. On tärkeää, että helpotamme sukupolvenvaihdoksia. Sipilän hallituksen aloittamaa norminpurkua kannattaa jatkaa. Välitä viljelijästä -hanke edistää edelleen viljelijöiden jaksamista esimerkiksi vertaistuen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta. Myös nuoriin viljelijöihin aiotaan panostaa tulevalla ohjelmakaudelle aikaisempaa enemmän.

Euroopan uniossa neuvotellaan parasta aikaa maatalouden tukitoimista. Toivon, että maatalouden kehittämisrahoitus säilyy. Jos niin ei käy, maatalouden tulevaisuus tulee varmistaa kansallisella tuella. Ja me kaikki voimme valita lautasellemme terveellistä suomalaista ruokaa.

Riensin kummini 200 mansikin luota suoraan kunnanhallituksen kokoukseen. Onneksi maalaiskansanedustajan sopii tuoksahtaa välillä luonnontuotteille. Ei ollut turha reissu. Päätimme kokouksessa suosia suomalaista lähiruokaa kunnan hankinnoissa. Haastan muut kunnat tekemään samoin.

Mikko Kinnunen

Kansanedustaja (kesk.)

Reisjärvi

Meidän on saatava kaksi kannattavuuden kivijalkaa kuntoon.

#