lauantai 11.7.2020 | 07:11
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Päätoimittajalta: Rajatonta itsekkyyttä

Ke 25.3.2020 klo 06:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kun ajelimme viikonlopuksi omalle mökille Pyhäjärvelle, tuntui pistos omassatunnossa. Tässä se riskiryhmäläinen pyyhältää pois kotikonnuilta vastoin nimenomaisia viranomaisohjeita.

Ajattelin kuitenkin, että sadan kilometrin kotimatka ei estä paluuta kotiin, jos alkaa oirehtia. Ja viikonloppu kun oli, joka tapauksessa päivystysasiassa pitää kääntyä Oulaskankaan yhteispäivystyksen puoleen olinpa mökillä tai kotona.

Kaupassa oli käyty jo lähtiessä ja tankattu viikonlopun tarpeet. Suunnitelmissa oli harrastaa pilkkimistä reilut turvavälit varmistaen. Niin kuin tehtiinkin, aamusta iltaan. Sen verran lähellä muita pilkkijöitä käytiin, että ääntä korottaen saattoi kysellä kalan syöntiä. Kelkkakypärän visiirin raosta.

Kun mökkimatkalla saavutimme nelostien, hämmästys oli melkoinen. Miltei katkeamaton autoletka kansoitti valtakunnan pääväylän. Isot maasturit porhalsivat "anopinarkut" tanassa kohti pohjoista.

Radiouutiset todistivat samaa näytelmää. Oulun seudulla liikenne ruuhkautuu Lappiin ja Koillismaalle suuntaavista matkailijoista. Ei merkkiäkään siitä, että koronaviruksen leviämistä ehkäisevät varoitukset tai viranomaisohjeet olisivat tehonneet.

Koko viikonlopun uutisointi aiheesta jatkui. Laskettelukeskusten baareissa bileet ovat ylimmillään. Kitarisat kiiluen hoilataan karaokea ja tanssitaan hiki sekä muut ihmiskehon eritteet ympäriinsä roiskuen.

Osansa mediahuomiosta saivat paikallisetkin urhot. Kalajoen jääkiekkoporukasta osa oli saanut kuningasajatuksen juhlia kauden päättäjäisiä pohjoisen riemuliitereissä. Mainittakoon, että seuralla ei ollut tämän pelireissun kanssa osaa eikä arpaa.

Pohjoisen huvikeskusten vetäjät olivat kuvitelleet, että ilmoitus viikon kuluttua suljettavista rinteistä vähitellen rauhoittaisi meiningin. Ja että tuloaan suunnitelleet viimeistään nyt peruisivat suunnitelmansa.

Mitä joutavia! Mökkien ja hotellihuoneiden kysyntä räjähti käsiin. Viimeisillekin Lappiin himonneille tuli tulenpalava kiire päästä sekaan ennen kuin paikat hiljenevät. Niinpä lomakeskusten oli pakko lyödä lappu luukulle saman tien.

Itsekkyydellä ei näytä olevan mitään rajaa. Mitään ei merkitse se, että vaarantaa puolen Suomen terveydenhuollon toimivuuden. Kunhan itse pääsee hurvittelemaan.

Tai voihan olla, että osa kansasta ei piirun vertaa seuraa, mitä oikeassa maailmassa tapahtuu. Ei uutisia, ei viranomaistiedotusta. Ollaan kirjaimellisesti kuutamolla tai jossain virtuaalimaailmassa. Tolloimmat vielä lähettelevät somepostauksia juhlistaan.

O tempora, o mores! Jos et ymmärrä, niin kvg.

Seppo Kangas

seppo.kangas@kpk.fi

Mitään ei merkitse se, että vaarantaa puolen Suomen terveydenhuollon toimivuuden.

#