tiistai 2.6.2020 | 16:42
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Hanna-Leena Mattilan Eduskunnasta-kolumni: Koulu toimii kotonakin

Ke 1.4.2020 klo 05:50

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Valmiuslaki on vaikuttanut koulutyöhön Suomessa. Oppilaitokset ja koulut ovat siirtyneet etäopiskeluun, mikä on tuonut melkoisen muutoksen kymmenien tuhansien perheiden elämään. Opettajat ja rehtorit ovat myös uudessa haasteellisessa tilanteessa, kun ovat joutuneet siirtämään opetuksen sähköiseen maailmaan.

Sain paljon yhteydenottoja opettajilta ja rehtoreilta sen jälkeen, kun täsmentyi tieto, ketkä 1.- 3. -luokan oppilaista ovat oikeutettuja lähiopetukseen ja ketkä etäopetukseen.

Opettajakunta oli lyhyellä varoitusajalla luonut sähköisen opettamisen olosuhteet tunteja laskematta ja vaivoja säästämättä. Ilmoitus siitä, että he joutuvat etäopetuksen lisäksi vastaamaan myös lähiopetuksesta - vaikkakin pienemmälle oppilasmäärälle - herätti tyrmistystä. Alkureaktio oli ymmärrettävä. Tuplavuoro ei varmasti tuntunut kivalta palkalta kaiken nähdyn vaivan jälkeen.

Valmiuslakia ei ole aikaisemmin ponnistettu käytäntöön. On inhimillisesti ymmärrettävää, ettei kaikkia yksityiskohtia ja eri ihmisryhmien tasapuolista kohtelua tullut huomioitua lakia säädettäessä. Nyt joudutaan korjaamaan näitä valuvikoja, ja siinä on perustuslakivaliokunta tehnyt ansiokasta työtä.

Haluan tässä yhteydessä kiittää opetusministeri Anderssonia siitä, että hän hyvin selkeästi kannusti vanhempia vastuulliseen toimintaan ja jättämään lapsensa etäopetuksen piiriin. Missään tapauksessa mukavuussyistä lasta ei tule lähettää kouluun, vaikka se olisikin ollut mahdollista myös niille vanhemmille, jotka eivät työskentele kriittisillä aloilla.

Vaikka tärkeintä näissä poikkeusoloissa on turvata kansalaisten turvallisuus ja terveys, on myös tärkeää, että oppimisen oikeus toteutuu kaikille oppijoille.

Entisenä opetusalan ammattilaisena kannan huolta niistä oppijoista, joille oppiminen on vaikeaa ja jotka normaali olosuhteissa tarvitsevat tukea opiskeluun.

Myös peruskoulunsa päättävien nuorten kohta on mielessäni. Meillä on tavallisissakin olosuhteissa iso joukko nuoria, jotka eivät saa päästötodistusta. Nyt poikkeustilan aikana ei saa jättää näitä riskinuoria oman onnensa nojaan. Oppilashuolto nousee ennen näkemättömään arvoon tänä keväänä.

Minulla on täysi luottamus koulujärjestelmämme toimivuuteen myös poikkeusoloissa. On selvää, että joitain vaurioita oppimiseen tulee, mutta uskon myös koulun ja kodin yhteistyön vahvistuvan.

Haluan toivottaa Suomen opettajille ja kaikille kouluissa työskenteleville voimia arvokkaassa työssä, mitä he tekevät. Toivon että työterveysjärjestelmä ja työyhteisö pitävät huolta kouluhenkilökunnan jaksamisesta. Uupumusta on odotettavissa, kun kriisi pitkittyy kuukausien pituisiksi.

Hanna-Leena Mattila

Kansanedustaja (kesk.)

Raahe

Eduskunnasta-palstalla kirjoittavat keskiviikon Kalajaskan jakelualueen kunnissa asuvat kansanedustajat.

Oppilashuolto nousee ennen näkemättömään arvoon tänä keväänä.

#