maanantai 26.10.2020 | 00:36
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Suomessa 189 uutta koronatartuntaa – Ylivieskan tilanne ennallaan THL:n koronakartalla

Ismo Kunelius, Pirjo Kunelius
Pe 16.10.2020 klo 12:16 | päivitetty pe 15:20

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) perjantain koronakartan mukaan varmistettuja tautitapauksia on nyt Suomessa epidemian alusta lähtien 13 133. Uusia tartuntoja varmistettiin vuorokaudessa 189. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 351, missä on yhden tapauksen lisäys edelliseen päivitykseen verrattuna.

Ylivieskan tartuntojen määrä kartalla kasvoi keskiviikkona yhdellä ja Ylivieskassa on nyt kahdeksan raportoitua tartuntaa. Edellinen eli seitsemäs tapaus tuli ilmi viime viikolla, kun peruspalvelukuntayhtymä Kallio tiedotti perjantai-iltana, että Ylivieskassa sijaitsevassa Koulutuskeskus Jedun toimipisteessä oli vahvistettu koronavirustartunta. Ylivieskan neljä ensimmäistä tapausta on viime keväältä ja neljä uusinta viime viikoilta.

Kallion kunnista THL:n kartalla oli ennen Ylivieskaa Nivala yhteensä 12 tapauksella. Kalajokilaaksosta kartalla on lisäksi Reisjärvi 12 tartunnalla.

Uusien koronavirustartuntojen määrä on THL:n torstaina antaman tilannekatsauksen mukaan Suomessa noussut merkittävästi viimeisen kuukauden aikana. Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on kasvanut yli kaksinkertaiseksi syyskuun lopun tilanteeseen verrattuna.

Viikolla 41 (5.10.-11.10.) valtaosa uusista tartunnoista oli edelleen peräisin kotimaasta ja vain pieni osa (alle 5 prosenttia) ulkomailta. Tartunnanlähde jäi valtakunnallisesti epäselväksi noin puolessa tartunnoista. Suurin osa epäselvistä tartunnoista raportoitiin Helsingin ja Uudenmaan sekä Vaasan sairaanhoitopiirien alueilta.

Tartunnoista, joista tartunnanlähde saatiin selvitettyä, noin neljännes tapahtui perhepiirissä ja noin viidennes työpaikoilla ja harrastuksissa. Joukkoaltistumisia sosiaali- ja terveydenhuollon yksikössä, kuten hoitokodeissa tai terveydenhuollon yksiköissä, raportoitiin seitsemässä sairaanhoitopiirissä.

Kaikista raportoiduista joukkoaltistumisista noin puolet tapahtui päiväkodeissa tai oppilaitoksissa, mutta nämä ovat edelleen aiheuttaneet vain yksittäisiä jatkotartuntoja. Joistain ravintoloissa, baareissa tai yökerhoissa sekä yksityistiloissa pidetyissä kokoontumisissa tapahtuneista joukkoaltistustilanteista on raportoitu runsaasti jatkotartuntoja.

THL muistuttaa, että paikalliset ja alueelliset toimet ovat ratkaisevia. Useat paikalliset tartuntaryppäät on saatu hallintaan nopean jäljittämisen ja tehokkaasti kohdennettujen torjuntatoimien ansiosta.

Koronavirus tarttuu varsinkin pidemmässä lähikontaktissa tehokkaasti. Sosiaalisiin tapahtumiin ei tule osallistua edes lieväoireisena, vaan tulee välttää kontakteja muihin ihmisiin ja hakeutua mahdollisimman pian testiin.

Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä. Lähikontaktien vähentäminen on epidemiatilanteessa tärkeää myös terveille ihmisille. Jos lähikontakteja ei voi välttää, on suositeltava käyttää kasvomaskia.

Lisää aiheesta:

Kallion infektiolääkäri Arto Nieminen: Maskia voi käyttää myös varman päälle - Syyslomakaudella korostuu koronaohjeiden tarkka noudattaminen, mukana erillinen juttu maskien oikeaan käyttöön

#