maanantai 25.1.2021 | 22:51
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Oulaisiin suunnitellaan liikunta-akatemian perustamista – Tarkoitus saada eri liikuntamuodot saman sateenvarjon alle

Hanna Soini
Ti 12.1.2021 klo 16:28

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Oulaisissa aiotaan panostaa lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin. Viime maanantain kokouksessaan Oulaisten kaupunginhallitus käsitteli kokoomuksen valtuustoryhmän aloitetta liikunta-akatemian perustamisesta Oulaisiin. Kaupunginhallitus päätti lähettää idean kulttuuri- ja sivistyslautakunnan valmisteltavaksi, minkä jälkeen selviää lähdetäänkö hanketta viemään eteenpäin.

Oulaisten kaupunginjohtaja Hannu Kaartinen kertoo, että käytännössä liikunta-akatemian perustaminen tarkoittaisi eri liikuntamuotojen kokoamista saman sateenvarjon alle.

– Tarkoitus olisi saada lapset löytämään erilaisia liikunta-aktiviteetteja helpommin ja tehdä yhteistoimintaa. Samanlaisia hankkeita on toteutettu monissa muissa kunnissa. Oulaisten osalta idea jalostuu vielä, kunhan sille saadaan työryhmä pystyyn, Kaartinen sanoo.

Hän ei usko, että toiminta vaatisi uusia toimitiloja. Lisähenkilöstöä luultavasti palkattaisiin. Kaartinen pohtii, että eri lajeilla voisi lisäksi olla yhteisiä valmentajia tai välinelainaamoita, mikä tekisi toiminnasta organisoidumpaa.

Käytännön toteutusta ei kuitenkaan vielä ole suunniteltu, joten mitään varmaa toteutustavasta ei vielä voi sanoa.

Kaartinen kertoo, että jos hanke päätetään toteuttaa, sitä olisi toiveissa osittain rahoittaa aluehallintoviraston myöntämällä valtionavustuksella. 44 000 euron avustus myönnettiin edellisvuoden lopulla "Harrastaminen Oulaisten malli" -hankkeelle. Valtio haluaa sillä rohkaista kuntia monipuolistamaan harrastusmahdollisuuksia.

– Avustus liittyy koronatilanteeseen. Sen avulla halutaan tutustuttaa lapsia ja nuoria uusiin harrastusmahdollisuuksiin, jos nykyisiä harrastuksia ei pääse tällä hetkellä toteuttamaan rajoitusten vuoksi. "Harrastaminen Oulaisten malli" -hankkeen idea lomittuu liikunta-akatemiaidean kanssa, joten nyt pitää selvittää, onko niitä mahdollista osittain yhdistää.

Kaartisen mukaan Oulaisissa on esimerkiksi paljon opiskelijoita, jotka hyötyisivät monipuolisemmista ja helpommin löydettävistä liikuntaharrastusmahdollisuuksista. Liikunta-akatemian palvelut olisivat toki myös kaikkien muidenkin käytettävissä.

Kaartinen arvelee, että asia nousee kaupunginhallituksessa keskeiseksi ensi syksynä, jahka suunnitelmat on saatu tehtyä.

#