keskiviikko 3.3.2021 | 16:20
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Neljän haapajärvisen nuoren muodostama yhtye Miukeli levittää kansanmusiikin iloa: "Ilon Pirske" on ehdolla vuoden kansanmusiikkilevyksi

Emilia Tiitto
Su 24.1.2021 klo 06:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Viime vuonna Vuoden Nuori Pelimanni 2020 -tittelin saanut Miukeli-yhtye on tänä vuonna mukana kansanmusiikkilevyäänestyksessä. Miukelin ensimmäinen levy, Ilon Pirske, julkaistiin viime kesänä.

– Levyn tekeminen oli hieno, ikimuistoinen ja opettavainen kokemus. Oli mahtavaa saada käsiin konkreettinen tuote pitkään jatkuneen harjoittelun jälkeen, miukelilaiset kertovat.

Tammikuun loppuun asti jatkuvassa äänestyksessä ovat mukana kaikki vuonna 2020 julkaistut kansanmusiikkilevyt. Yleisöäänestyksen lisäksi vuoden levyn valintaan vaikuttavat asiantuntijaraadin antamat pisteet.

– Nuori pelimanni -tittelin saamisen jälkeen tämän äänestyksen voittaminen olisi hieno juttu. Levyämme voi äänestää esimerkiksi Miukelin Facebookista löytyvän linkin kautta. Jotkut ovat jo tulleet kertomaan, että ovat äänestäneet meitä, iso kiitos heille.

Ilon Pirske sai ilmestyttyään hyvän vastaanoton. Vaikka Miukeli on julkaissut aikaisemmin videoita musisoinnistaan sosiaalisen median kanavilleen, on Ilon Pirske ensimmäinen tuotos, joka löytyy myös Spotifysta.

– Musisoimme alusta asti omaksi iloksemme, mutta kun kehityimme enemmän, oman levyn tekemisestä tuli haave.

Miukelin taival alkoi seitsemisen vuotta sitten, jolloin yhtyeen nuorin jäsen Joonatan Lappalainen kaipasi soittokavereita mukaan pariin kappaleeseen. Joonatanin siskon Emilia Lappalaisen lisäksi apuun riensivät Anna Salomaa ja Jennina Salmela, jotka kävivät tuolloin Lappalaisten äidin Sanna Ahvenjärven teoriatunneilla.

– Ensimmäinen konserttimme oli Stollessa, ja koska yhdessä soittaminen oli mukavaa, jatkoimme sitä.

Pian keikkatarjouksia sateli Haapajärvelle ja lähipaikkakunnille.

– Mietimme myös nimeä, ja kuin huomaamatta meistä oli tullut yhtye.

Yhtyeessä soittaminen antaa nuorille muusikoille mukavaa vaihtelua yksinsoittamisen sijasta, mutta myös mahdollistaa musisoimisen monipuolisuuden.

– Musisoinnissa parasta on soittaa yleisölle ja huomata, että he tulevat musiikista iloisiksi. Myös kehitys innostaa jatkamaan harjoittelua.

Kansanmusiikkia Miukeli soittaa juuri siitä syystä, että se on rentoa ja värikästä.

– Kansanmusiikissa saa tuoda oman tyylinsä esille, ja meininki on aina hyvä. Kansanmusiikkiyhteisö on iloinen, eikä soittaminen ole vakavaa puuhaa.

Yhteisten harjoitusten lisäksi jokainen Miukelin jäsen käy viikoittain yksityistunneilla harjoittelemassa oman instrumenttinsa soittamista. Jenninan soittimena toimii piano, Annan haitari, Joonatanin lyömäsoittimet ja Emilian viulu.

– Ennen keikkaa valitsemme biisikattauksestamme kappaleet, joita harjoittelemme yhdessä. Kattaus on muodostunut sekä lauluista, joita ihmiset ovat pyytäneet meidän esittävän keikoilla, että omista suosikeistamme. Ohjelmistomme on hyvin monipuolinen, ja kansanmusiikin lisäksi sieltä löytyy esimerkiksi pop-musiikkia ja Argentiinalaista tangoa.

Lähipaikkakuntien lisäksi Miukeli on keikkaillut ympäri Suomea. Parhaiten mieleen on jäänyt viime vuotinen esiintyminen Folklandia-risteilyllä, jolla yhtye kruunattiin myös Vuoden pelimanniksi ja Juho-Antti Koirasen muistorahaston stipendin saajaksi.

– Tunnustus tuli täydellisenä yllätyksenä, mutta hienona sellaisena, nelikko muistelee.

Vaikka Miukelissa musisoi neljä nuorta, on yhtyeellä merkittävä taustatuki.

– Vanhempiemme tuki on ollut tärkeää. He ovat jaksaneet kuskata meitä harjoituksiin ja kannustaa.

Lappalaisten vanhemmat Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen toimivat myös miukelilaisten opettajina.

– He ovat mahtavia, sillä he ovat jaksaneet kuvata videoita, huolehtia äänentoistosta ja opettaa ja ohjeistaa meitä.

Tämän vuoden ohjelmaa Miukeli on aloittanut suunnittelemaan varovasti. Yhtyettä on jo pyydetty esiintymään kansanmusiikkitapahtuma Samuelin Poloneesin pääjuhlassa Helsingissä, mutta vielä ei ole varmuutta, voidaanko tapahtuma järjestää maaliskuussa.

– Toimimme tilanteen mukaan, ja jos keikkoja tulee, otamme ne mahdollisuuksien mukaan vastaan.

Miukeli aikoo jatkaa yhdessä soittamista, vaikka kuluva vuosi tuo mukanaan muutoksia. Jennina ja Anna käyvät lukion viimeistä vuotta, minkä jälkeen Jenninalla on aikomus lähteä armeijaan ja Annalla opiskelemaan musiikkia Sibelius-Akatemiaan.

– Jatkossa aika tulee rajoittamaan soittamistamme, mutta Miukelista kuullaan varmasti vielä.

#