maanantai 1.3.2021 | 15:30
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kuntatutkimus: Oulaistelaiset pitävät tärkeimpänä hyviä palveluita

Anne Mattila
Ti 23.2.2021 klo 14:04

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Oulaistelaisten mielestä hyvät palvelut ovat tärkein asia kotikunnassa. Niitä painotti yli puolet vastaajista Kuntaliiton teettämässä kuntatutkimuksessa, johon Oulainen osallistui. Hyvää asuinympäristö ja turvallisuus ovat seuraavina hieman alle puolissa vastauksista.

Oulaistelaiset ovat erityisen tyytyväisiä terveyspalvelujen saatavuuteen. Asteikolla 1–5, terveyspalvelut sai lukeman 4,03.

Palvelutyytyväisyys oli kaikkinensa viime vuonna toteutetun tutkimuksen paras lukema (3,80). Se oli noussut selkeästi edellisistä tutkimusajankohdista vuosilta 1996, 2000 ja 2004.

Suorien osallistumistapojen vaikuttavuus, kotikuntamaistuminen ja luottamus kunnan päätöksentekoon olivat myös parantuneet. Kunnan pärjääminen kuvitteellisessa hyvä asua ja elää -kilpailussa oli puolestaan laskenut koko neljännesvuosisataisen tutkimusjakson alhaisimmalle tasolle.

Huonoimman arvosanan (2,98) kuntalaisille tehdyssä kyselyssä sai luottamus kunnan päätöksentekoon.

Oulaistelaisten mielestä on parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia palveluja. Tätä mieltä oli 47 prosenttia vastaajista. Kuntalaisten mielestä paikkakunnan talous on hyvin hoidettu. Kuntaliitoksen kannalla sen sijaan oli vain 11 prosenttia.

Tutkimuksesta ilmeni myös se, että oulaistelaiset seuraavat päätöksentekoa ja kunnan toimintaa yleisimmin (83%) paikallis- ja ilmaisjakelulehdistä.

Palvelutasossa parhaat arviot saivat kirjasto, sairaalahoito, jätehuolto, kierrätystoiminta sekä sairaan- ja terveydenhoitajan vastaanotto. Heikoimmat arvosanat saivat teiden ja katujen hoito, joukkoliikenne, lapsiperheiden kotipalvelu sekä päihdepalvelut ja toimeentulotuki.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.