Paikallisuutiset

Tuore kouluterveyskysely: Korona heikentänyt erityisesti tyttöjen hyvinvointia – Valtaosa lapsista ja nuorista pitää koulunkäynnistä

Kouluterveyskysely kertoo erityisesti tyttöjen kärsivän yksinäisyyden ja ahdistuksen tunteista. THL:n selvityksen mukaan kuitenkin suurin osa lapsista ja nuorista pitää koulunkäynnistä. (Kuvituskuva)
Kouluterveyskysely kertoo erityisesti tyttöjen kärsivän yksinäisyyden ja ahdistuksen tunteista. THL:n selvityksen mukaan kuitenkin suurin osa lapsista ja nuorista pitää koulunkäynnistä. (Kuvituskuva) Kuva: Arkistokuva Hanna Soini

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuorein, viime keväänä tehty kouluterveyskysely kääntää huolestuneen katseen erityisesti tyttöjen hyvinvointiin.

– Koronaepidemia on ollut raskasta aikaa lapsille ja nuorille. Erityisesti tyttöjen hyvinvointi näyttää heikentyneen verrattuna aiempiin Kouluterveyskys

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä